Selasin vanhoja kirjoituksia ja silmiin osui juttu meidän haasteista. Koirien ohittaminen sujuu nykyään ongelmitta - niinkin hyvin että voin pyöräillä Lillin kanssa huoletta. Se on oppinut että on tilanteita, jolloin toiseen koiraan ei voi lähemmin tutustua. Neiti kuitenkin menee irti ollessaan tutustumaan koiraan, jos en asiaan pääse puuttumaan ajoissa.
Poikkeamme usein pyörälenkillä vanhempieni luokse, joiden pihassa Lilli tykkää maata ja katsoa ihmisten puuhia. Vien usein viikonloppuna tytön työpäiväni ajaksi päivähoitoon vanhempieni luokse. Koiran ei tarvitse olla yksin kerrostaloasunnossa, vaan se saa nauttia kesäpäivästä ulkona. Naapurissakin asuu länsiylämaanterrrieri (narttu), jonka kanssa on hauska juosta ympäri pihaa.
Metsälenkillä neiti saa painaa vapaana, mutta eipä se kovin kauas lähde - kulkee reilut kymmenen metriä edelläni ympäristöä haistellen. Rusakon perässä Lilli on viipynyt joskus viisikin minuuttia, mutta muuten pysyy kyllä oikein mukavasti näköetäisyydellä.
Asun lähellä koirapuistoa ja olemme yrittäneet käydä useamman kerran viikossa tapaamassa muita koiruuksia. Lilli tulee suurimman osan kanssa mainoisti toimeen. Parhaat takaa-ajo- ja painileikit on saatu aikaan saman tyyppisten koirien (sakusekoitusten) kanssa. Kerran tuli kärhämää kahden terrierityyppisen koiran kanssa, kun toisten koirien emäntä heitteli koirilleen keppiä (!!), jota koirat sitten puolustivat.
Juhannuksen jälkeen on koiralle varattu aika sterilisaatioon (tai ilm. oikeammin kastraatioon..) ja päivä jännittää aika tavalla. Ell kertoi kyllä nuoren koiran toipuvan hyvää vauhtia, mutta silti jännittää kuinka kipeä potilas on pari päivää. Enkä minä varmaan pysty sen parin tunnin aikana koiran ollessa leikkauksessa tekemään mitään. Ellen sitten järsi kynsiäni. Onneksi meillä on juhannus aikaa rentoutua tätini mökillä.
Pakkasessa odottaa muuten verta, jotta voidaan kokeilla Lillin kanssa kesän aikana verijälkeä. Kiinnostaa ainakin emäntää! Myös agilityn kokeileminen olisi hauskaa.
