Nyt kun juhannuksenkin voidaan virallisesti katsoa olevan ohi - ennen vanhaan sitä on juhlittu 24. pvä - voidaan palata hetkeksi juhannustunnelmiin. Aatonaatto oltiin vielä kotona. On todettu että aattoaamupäivästä saa ajella rauhallisemmilla teillä, ja ehtii sitä juhannusta juhlia ihan huolella, vaikka vasta aattona pääpaikoille saavuttaisiin. Nyt extra-momenttinsa suunnitelmiin antoi alla oleva herra, jonka tutustuminen uusiin ihmisiin ei kotinurkilla ole sujunut aina ihan toivotusti. Niinpä olimme varautuneet jopa siihen, että lähtisimme mahdollisesti vielä perjantaina takaisin kotiin. Ai mennäänkö koirien ehdoilla - tietysti.
Perusjuhannussää
Ensimmäinen jännitysmomentti oli venematka saareen. Meille oli rantaan tuotu valmiiksi vene, jotta voidaan taittaa matka rauhassa omalla porukalla. Arttu kun ei venettä todennäköisesti ole koskaan kokenut. Rannassa se oli reippaana poikana Lillin perässä menossa laiturille, vaikka laiturin raot vähän olikin jänniä. Pelastusliiviä se ei vierastanut päällelaitettaessa yhtään. (Tosin tarranauhan repäisy auki vatsan kohdalta onkin sitten sellainen asia, jota pitää harjoitella.) Veneeseen nousu ei mennyt ihan niin kuin siellä kuuluisassa Strömsössä: Artun tassu jäi veneen ja laiturin väliin. Venematka oli myös selvästi jännä, pientä poikaa tärisytti aika lailla siinä vieressäni. Lillihän on kokenut merenkulkija, sitä ei venekyydit tunnu juuri hetkauttavan.
Saareen rantauduttuamme oli sitten vuorossa jännitysmomentti numero kaksi. Ihmisiä, joille Arttu on aiemmin haukkunut oikein antamuksella parilla eri kerralla, eikä tutustumaan ole kunnolla siis aikaisemin päästy. Ohjeistin paikallaolijoita olemaan ottamatta minkäänlaista kontaktia Arttuun. Sillä oli liina perässä, mutta heti veneestä hypättyään meno oli sen verran kovaa, etten millään olisi pystynyt pitämään liinaa löysänä. Se ei myöskään näyttänyt kohdistavan ihmisiin juurikaan huomiota, joten päästin sen irti. Se kävi tutkimassa lähiympäristöä, ja haisteli ihmisiä takaapäin - myös niitä jänniä, joille aiemmin on tarvinnut hurjasti haukkua. Rannasta Arttu pinkaisi mökille, jonne se sisään laskettiin. Itselle tuli tässä vaiheessa kiire varmistamaan ettei se mene nostamaan koipea, ja toisaalta ettei se sisällä saa aivan uudesta mieshenkilöstä kilareita. Vielä mitä! Siellä se kiersi sisällä paikkoja ja otti uppo-oudolta mieheltä rapsuja vastaan.
Siirryttiin koirien kanssa vähän syrjemmäs touhuamaan, jotta ne pääsee rauhassa temmeltämään ilman pelkoa ahtaista sisätiloista tai ruoan tuoksuista. Sessihän oli aivan sekaisin onnesta kun tultiin koirien kanssa kylään. Lilli taitaa olla ihan ykkönen, mutta paremman puutteessa kuka tahansa keppiä heittävä tyyppi kelpaa. Lillillä meinasi vähän tässä alussa olla kierroksia turhan paljon, mutta ei sitä tarvinnut laittaa edes kiinni. Varmisti vain ettei Sessi tai Arttu mene suotta sen lähelle. Lilli on onneksi edistynyt ehkä kierrostensa kanssa jonkin verran - vaikka se tunkisi itsensä tilanteisiin, niin se pystyy tulemaan onneksi todella usein kutsusta pois. Tälläkään reissulla sitä ei tarvinnut kertaakaan mennä hakemaan tilanteista pois, kutsuminen riitti.
Mökille oli odotettavissa vielä lisääkin ihmisiä, aivan uusia Artulle. Sessi varmaan ensimmäisenä huomasi rantautuvan veneen, se kun on tottunut olemaan saaressa valppaana ohi ajelevien veneiden suhteen. Niin vaan yhtäkkiä huomattiin että kaikki kolme koiraa onkin nyt ilmeisesti lähteneet katsomaan keitä tänne on tulossa. Taas kävi sydän vähän kurkussa. Mitään haukkua ei oltu kuultu, mutta... Ei siellä onneksi ollut käynyt mitään, Arttu oli haistellut uusia ihmisiä - siinä kaikki.
Koko lössi oli kasassa. Kymmenen henkeä meidän lisäksemme, joista täysin uusia Artulle viisi kappaletta. Lisäksi kaksi joiden kanssa ei ole aikaisemmin päästy oikeasti edes haisteluvaiheeseen. Arttu tuli hetkeksi ainoaksi koiraksi sisälle, kun kaikki ihmiset olivat asettautuneet. Vähän meitä omistajia hirvitti, kun poika tunki itsensä ahtaaseen väliin sohvalla istuvien ihmisten ja sohvapöydän väliin. Mutta ei merkkejä mistään jännityksestä! Samoin minua hieman jännitti kun huomasin seurueen pisimmän miehen nousevan ylös ja ajautuvan Artun kanssa "törmäyskurssille". Mutta ei taaskaan niin mitään! Arttu haisteli ja oli täysin rento. Sisävisiitti jätettiin kuitenkin tarkoituksella lyhyeksi. Arttu oli pärjännyt hienosti, mutta ei haluttu lähteä kokeilemaan kuinka paljon se sietäisi. Niinpä koirat viettivät suuren osan illasta ulkona.
Vähän piti olla lapsenvahtina toisille, kun eihän sitä nyt ulkona olisi viihdytty, kun kaikki muut olivat sisällä. Aika pian alettiin kuitenkin saunoa, joten tällöin oli taas enemmän vilskettä ulkona, eikä siellä tarvinnut olla jonkun vain koirien takia. Loppuillasta ne olivatkin sitten niin väsyneitä, että sisälle tullessaan kävivät vaan kaikki kerälle kuka minnekin. Juhannus sujui siis paremmin kuin olisin voinut kuvitellakaan. Venematka takaisin mantereelle jännitti taas jonkin verran, mutta nyt Arttu uskalsi jo kääntää päätä kohti tuultakin ja katsella minne ollaan matkalla. Jei - me voimme toivottavasti jatkossakin saareilla!
