Pitkä odotus

Argos ja Alina tarhalla

Arttu varattiin virallisesti 4.11.2014. Kulkurit tekevät jokaiselle varatulle koiralle tietyt toimenpiteet, ennen kuin ne ovat valmiita matkustamaan Suomeen.

Romanista tuleville koirille annetaan rabies- ja viitosrokotteet (parvo, penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, kennelyskä ja leptospiroosi), ulkoloishäätö kahdesti ja heisimadotus kahdesti (ekinokokki). Niille tehdään lisäksi testit kuutta eri sairautta vastaan: babesia, leishmania, sydänmato, giardia, ruskea koirapunkki ja anaplasmoosi.

Rescueyhdistys Kulkurit

Artullekin tehtiin tautitestit heti seuraavana päivänä, jolloin se todettiin sydänmatopositiiviseksi. Ensijärkytys oli kova: Mikä on sydänmato? Voiko siihen tai hoitoihin kuolla? Voiko koiralle tulla jotain normaalia elämää haittaavia jälkioireita tai -tauteja? Kauanko me odotamme? Sillä alusta asti selvää oli, että me odotamme. Mahdottomalta tuntui ajatus, että olisimmekin tässä vaiheessa alkaneet katsoa toista koiraa. Olihan Arttu se meidän koira.

Tutkimme sydänmadosta kertovia - englanninkielisiä - sivustoja, ja kävimme koiravaraajamme kanssa sähköpostikeskustelua mieleemme nousseista kysymyksistä. Yhdistyksen ihmiset vastailivat meidän kamalan pitkiin kysymyslistoihimme parhaan kykynsä mukaan, ja lupasivat aina tarkentaa asioita romanialaisilta yhteistyö-kumppaneiltaan, mikäli jokin asia jäisi epäselväksi. Olimme silloin, ja olemme edelleen, todella kiitollisia saamastamme yhdistyksen tuesta. Aina aika-ajoin (seinäkalenteriimme oli merkitty noin suunnilleen Artun lääkkeenanto- & testauspäivät) kyselimme onko Artun hoidossa tapahtunut edistystä. Yhdistyksestä rauhoiteltiin - no news is good news. Sitä yksittäisen koiran omistajana tuppaa unohtamaan, että yhdistys käy jatkuvaa kirjeenvaihtoa usean eri yhteistyökumppanin kanssa, ja että adoptoituja koiria lentää Romaniasta viikottain Suomeen. Tämän lisäksi paikalliset toimijat huolehtivat pitämistään koiratarhoista sekä niiden asukeista. Jokaisen kotimatkaansa odottavan koiran kuulumisia ei ole aikaa ilmoittaa viikottain. ;)

Saimme jännittäviä uutisia vihdoin 12.1. Artulle olisi annettu sillä erää viimeinen annos Immiticide-lääkettä, ja poika testattaisiin muutaman viikon kuluttua. Mikäli testitulos olisi positiivinen, hoitoa toki jatkettaisiin, mutta jos se olisi negatiivinen, niin Arttu saisi kotiinlähtöluvan! 

Argos tautitesteissä viimeistä kertaa

Torstaina 5.2. saimme sitten tiedon, että Arttu on testattu, ja tulos oli negatiivinen! Kuinka ollakaan, saman viikon lauantaille oli juuri vapautunut yksi paikka lennolle. Oli nopeiden päätösten aika: Joko Arttu tulee kotiin sillä lennolla tai vasta maaliskuun lopulla. (Kulkurilennot oli buukattuna pitkälle kevääseen, kenties Avec Tastula -ohjelman siivittäminä.) Tokihan me pojan kotiin halusimme ennemmin kuin myöhemmin, ja niin Artun lentopäiväksi varmistui 7.2.2015.  

Meillekö toinen koira?

Lilli on mitä on - herkästi kiihtyvä koira. Ystäväni tokaisi kerran osuvasti: "On kuppikuntia ja on kuppinurinkuntia." Ja Lilli kuuluu tähän jälkimmäiseen kuntaan. Niinpä, vaikka haavenamme onkin toinen koira ollut pitkään - tai aina - ei sellaista ole aikaisemmin kuitenkaan uskallettu ajatella sen enempää.

Tähän ajatukseen tuli muutos pikkuhiljaa tämän koiran myötä:

Tämä on Sessi, äitini perheen koira. Lilli on saanut tutustua pennusta asti tähän pikku riiviöön, joka siis nyt on jo puolitoistavuotias nuori neitonen. Sessi on myös viettänyt Lillin kanssa paljon aikaa niin meillä kuin muuallakin. Ja miten hurjasti ne nauttivatkaan toistensa seurasta! Etenkin Sessi kiintyi Lilliin aivan välittömästi ensi tapaamisella - olihan Lilli ensimmäinen koira, jonka kanssa Sessi pääsi viettämään aikaa lähdettyään sisarustensa ja emonsa luota. Toki aikuisen koiran hermoja välillä koeteltiin pennun suunnalta, ja näin toisinaan yhä edelleen, mutta silloin täytyy vaan turvata Lillille rauhallinen hetki, ja jaksaa itse touhuta nuorikon kanssa. Kaiken aa ja oo on osata lukea koiran elekieltä, ja puuttua tilanteeseen ennen kuin Lillin kierrokset nousevat tappiin ja se räjähtää. Ennakointi on kultaa.

Niin vain koirat viettivät välillä viikonkin yhdessä erinäisten lomamatkojen johdosta. Ja aina vaan tapasivat toisiaan iloisina, Lillikin. Niinpä aloin ajatella, josko sittenkin Lilli voisi oppia sietämään toista koiraa, ihan jatkuvasti meillä asuvaa. Saimme myös todistaa niin usein, miten paljon Lillin esimerkki erilaisissa tilanteissa vaikutti myös Sessin käytökseen - Sessi otti aivan selvästi Lillistä mallia. Syksyllä 2014 alkoi olla selvä, että toinen koira tulisi perheeseemme niin, että Lilli olisi paikalla näyttämässä esimerkkiä.

Tässä alkoi sitten aika tulla vastaan. Lilli on syntynyt arviolta vuonna 2006, eli se on noin kahdeksanvuotias. En halunnut, että se joutuisi aivan vanhuuden päivillä totuttelemaan uuteen perheenjäseneen. Otollinen hetki olisi nyt. Sessin ja Lillin toveruuden lisäksi asiaan vaikutti eräs lokakuinen Onnellinen Kissa -luento, jonka pitäjä Miira Hellsten puhui eläinten asteittaisesta tutustuttamisesta, silloin kun perheeseen tulee uusi eläin.

Lokakuussa 2014 aloimme katsella suomalaisten löytöeläinkotien tarjontaa ja ulkomaisia rescuekoiria. Suomalaisten toimijoiden suhteen huomasin saman, minkä aikoinaan ensimmäistä koiraa etsiessänikin. Koirista ei välttämättä kerrota kuvauksissa paljoakaan ja toisaalta mitä kerrotaan, tai on rivien välistä luettavissa, kuuluu jotenkin näin: "Omakotitaloon tai maalle, ei tule toimeen toisten narttujen / urosten kanssa, ei pienten lasten perheeseen, eroahdistusta, tottunut asumaan ulkona..." Kuntien löytöeläintalojen pitäjät ovat myös hyvin kirjavaa porukkaa, mukaan mahtuu monenlaista toimijaa. Suomalaisiin koiriin olisi ollut välttämätöntä mennä tutustumaan paikan päälle jo pelkän ensivaikutelman saamiseksi. Esimerkiksi videoita koirista ei näkynyt yhdenkään löytöeläintalon koiran esittelyssä.

Rescueyhdistys Kulkurit ry on rescuekentän toimijoista minulle väeltään ja toiminnaltaan tutuin, ja luotan tämän yhdistyksen porukkaan 110%sesti. Ihastuimme kahteen Kulkureiden sivuilla olevaan koiraan, Bruno oli näistä toinen. Pohdimme asiaa kotona, ja koiravaraajat olivat myös keskustelleet meistä, tilanteestamme ja koirista, joista olimme kiinnostuneita. Päädyimme yhteistuumin siihen, että aikuisempi ja rauhallisempi koirapoika olisi varmempi ratkaisu Lillin hermoja ajatellen. Niinpä marraskuun alussa varasimme Artun!

Lillin elämä Eestissä

En näemmä olekaan juuri kirjoitellut tänne siitä, miten ja mistä Lilli minulle oikein tuli. Korjataan nyt sekin asia.

Lilli on siis nk. rescue-koira: koira, joka jostakin syystä on ollut kodittomana. Suomessa irtokoirat toimitetaan löytöeläintarhoille esim. poliisin toimesta, eikä meillä ole täällä kulkukoiria. Laki velvoittaa Suomessa pitämään löytöeläimiä 14 vrk tarhalla, jona aikana omistajan olisi syytä löytyä. Jos näin ei käy, aletaan koiralle etsiä uutta kotia tai se lopetetaan. Koirat saadaan Suomessa pääosin sijoitettua uudelleen, mutta kissoja meillä on löytöeläinkodit pullollaan, ja niitä myös enemmän lopetetaan.

Rescue-koiraa (esim. Eestistä tuotua) ei tule sotkea pentutehtailtuun koiraan. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on toiminut ainakin vuodesta 2006 lähtien Kalevi-nimellä mies, joka on tuonut lähinnä pienikokoisia pentuja Virosta. Koirailmoituksia on ollut esim. lehtien ja internetin myydään-palstoilla tai keltaisessa pörssissä. Koiria ei ole rokototettu, madotettu tai sirutettu, ne ovat usein sairaita ja sisäsiittoisia. Silti mies on myynyt niitä kovalla hinnalla (useita satoja euroja) mm. parkkipaikoilla. Ikävä totuus on paljastunut koiran ostajalle usein eläinlääkärissä, jossa selviää, ettei koiran paperit ja rokotukset ole asianmukaisessa kunnossa. Näissä tilanteissa koira palautetaan lähtömaahan eli Viroon tai se lopetetaan. Tuoreempi tapaus on Turun seudulla, jossa keski-ikäinen nainen on kaupannut Virosta tuotuja pentuja kovalla hinnalla. Pentua ei tule koskaan ostaa, jos ei pääse tapaamaan pennun emoa, pentu luvataan tuoda esim. kaupan parkkipaikalle, pentu vaikuttaa sairaalta tai tilanne muuten hämärältä!

Mutta, takaisin rescueiden pariin... Koira on eestiläisessä kulttuurissa erilaisessa asemassa kuin Suomessa. Siellä ei ole ollenkaan tavatonta, että perheen muuttaessa jää koira muuttokuormasta. Tällöin koira jää pahimmassa tapauksessa koppiinsa kytkettynä satunnaisten ihmisten antaman ruoan varaan. Laumanvartijakoiria on monien yritysten vahtikoirina (siis narun päässä yrityksen pihassa), ja yrityksen muuttaessa/mennessä konkurssiin jäävät koirat niille sijoilleen vailla huolenpitoa. Yksityiset koiratarhat tai kaupungin tarhat ottavat hylättyjä koiria suojiinsa, jonka jälkeen niille aletaan mahdollisuuksien mukaan etsiä uusia koteja. 14 vrk:n säädös on voimassa myös Eestissä. Ei ole tavatonta sekään, että omistaja tuo itse koiransa tarhalle, kun haluaa siitä päästä eroon. Näin kävi myös Lillille. Lilli tuotiin Rakveren tarhalle pentunsa kanssa - oliko kenties perhe pitänyt itse yhden pennun ja antanut sitten emon tarpeettomana kiertoon?

Lillin pentu Lili

Olen saanut pariin kertaan vastata kysymykseen, miksi hain koiran Virosta. Jalostustoiminnan ymmärrän vielä työkoirien kohdalla, mutta seurakoirien (rotukoirien) jalostus perustuu mielestäni vääränlaisten kriteerien arviointiin. En halunnut toiminnallani tukea jalostustoimintaa, joten pennun osto sai jäädä. Aloin tutkia netissä ilmoituksia kotia vaihtavista koirista. Suuri osa oli rotukoiria, jotka oli ilmeisesti otettu ymmärtämättä rodun luonnetta ja tarpeita. Suurella osalla oli ehtinyt kehittyä käytöstä, jonka pois kitkeminen olisi ollut kaupungissa asuessani todella haastavaa. Kävin myös läpi suomalaisia löytöeläintarhoja, sekä niiden koiria. Monet näistäkin koirista olisivat tarvinneet ok-talon ja mielellään maalta. Jonkun mutkan kautta eksyin sitten Pelastetaan Koirat ry:n sivuille ja aloin katsella kotia etsiviä koiria. Siellä oli muutamakin koira, jotka herättivät kiinnostukseni. Yksi näistä oli Lilli.

Pelastetaan Koirat ry:llä on joukko asiansa osaavia koiravaraajia, jotka ovat itse koiran tavanneet ja siihen tutustuneet, niin hyvin kuin se nyt tarhalla onnistuu. Jos koiran luonteessa tai käytöksessä on asioita, jotka vaativat erityistä huomiota ts. koira on haastava, niin se myös rehellisesti kerrotaan. Eihän olisi kenenkään edun mukaista alkaa kaunistella totuutta! Lillin kuvaus oli hyvin positiivinen, ja niinpä soitin koiravaraajalle. Puhuimme pitkät pätkät puhelimessa, kuka olen, missä asun, minkälainen koirakokemus minulla on jne. Sitten jouduin (sain) vielä miettiä viikonlopun yli, onko tämä nyt todella minulle sopiva koira. Sitoudunko huolehtimaan siitä, vaikka tulisikin haastavia tilanteita? Remmirähjäys, eroahdistus, kodin vahtiminen... (Kaikki asioita, joita jokaisen koiranomistajan tulisi miettiä, ennen koiran hankintaa!) Kaiken mietin todella tarkasti ja pyörittelin kaikin tavoin päässäni. Kun edelleen olin sitä mieltä, että koiran haluan, oli aika maksaa varausmaksu ja sopia hakupäivä. Hakupäivä oli perjantai 21.11.08, aikaa oli pari viikkoa valmistella koti koiran tuloon. Peti, ruokakipot, lelut, ruoka, hihna... Ne olivat tähän astisen elämäni pisimmät viikot. Lopulta koitti kuitenkin hakupäivä. :)

Tämän tekstin kuvat on Pelastetaan Koirat ry:n sivuilta!