En näemmä olekaan juuri kirjoitellut tänne siitä, miten ja mistä Lilli minulle oikein tuli. Korjataan nyt sekin asia.
Lilli on siis nk. rescue-koira: koira, joka jostakin syystä on ollut kodittomana. Suomessa irtokoirat toimitetaan löytöeläintarhoille esim. poliisin toimesta, eikä meillä ole täällä kulkukoiria. Laki velvoittaa Suomessa pitämään löytöeläimiä 14 vrk tarhalla, jona aikana omistajan olisi syytä löytyä. Jos näin ei käy, aletaan koiralle etsiä uutta kotia tai se lopetetaan. Koirat saadaan Suomessa pääosin sijoitettua uudelleen, mutta kissoja meillä on löytöeläinkodit pullollaan, ja niitä myös enemmän lopetetaan.
Rescue-koiraa (esim. Eestistä tuotua) ei tule sotkea pentutehtailtuun koiraan. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on toiminut ainakin vuodesta 2006 lähtien Kalevi-nimellä mies, joka on tuonut lähinnä pienikokoisia pentuja Virosta. Koirailmoituksia on ollut esim. lehtien ja internetin myydään-palstoilla tai keltaisessa pörssissä. Koiria ei ole rokototettu, madotettu tai sirutettu, ne ovat usein sairaita ja sisäsiittoisia. Silti mies on myynyt niitä kovalla hinnalla (useita satoja euroja) mm. parkkipaikoilla. Ikävä totuus on paljastunut koiran ostajalle usein eläinlääkärissä, jossa selviää, ettei koiran paperit ja rokotukset ole asianmukaisessa kunnossa. Näissä tilanteissa koira palautetaan lähtömaahan eli Viroon tai se lopetetaan. Tuoreempi tapaus on Turun seudulla, jossa keski-ikäinen nainen on kaupannut Virosta tuotuja pentuja kovalla hinnalla. Pentua ei tule koskaan ostaa, jos ei pääse tapaamaan pennun emoa, pentu luvataan tuoda esim. kaupan parkkipaikalle, pentu vaikuttaa sairaalta tai tilanne muuten hämärältä!
Mutta, takaisin rescueiden pariin... Koira on eestiläisessä kulttuurissa erilaisessa asemassa kuin Suomessa. Siellä ei ole ollenkaan tavatonta, että perheen muuttaessa jää koira muuttokuormasta. Tällöin koira jää pahimmassa tapauksessa koppiinsa kytkettynä satunnaisten ihmisten antaman ruoan varaan. Laumanvartijakoiria on monien yritysten vahtikoirina (siis narun päässä yrityksen pihassa), ja yrityksen muuttaessa/mennessä konkurssiin jäävät koirat niille sijoilleen vailla huolenpitoa. Yksityiset koiratarhat tai kaupungin tarhat ottavat hylättyjä koiria suojiinsa, jonka jälkeen niille aletaan mahdollisuuksien mukaan etsiä uusia koteja. 14 vrk:n säädös on voimassa myös Eestissä. Ei ole tavatonta sekään, että omistaja tuo itse koiransa tarhalle, kun haluaa siitä päästä eroon. Näin kävi myös Lillille. Lilli tuotiin Rakveren tarhalle pentunsa kanssa - oliko kenties perhe pitänyt itse yhden pennun ja antanut sitten emon tarpeettomana kiertoon?
Lillin pentu Lili
Olen saanut pariin kertaan vastata kysymykseen, miksi hain koiran Virosta. Jalostustoiminnan ymmärrän vielä työkoirien kohdalla, mutta seurakoirien (rotukoirien) jalostus perustuu mielestäni vääränlaisten kriteerien arviointiin. En halunnut toiminnallani tukea jalostustoimintaa, joten pennun osto sai jäädä. Aloin tutkia netissä ilmoituksia kotia vaihtavista koirista. Suuri osa oli rotukoiria, jotka oli ilmeisesti otettu ymmärtämättä rodun luonnetta ja tarpeita. Suurella osalla oli ehtinyt kehittyä käytöstä, jonka pois kitkeminen olisi ollut kaupungissa asuessani todella haastavaa. Kävin myös läpi suomalaisia löytöeläintarhoja, sekä niiden koiria. Monet näistäkin koirista olisivat tarvinneet ok-talon ja mielellään maalta. Jonkun mutkan kautta eksyin sitten Pelastetaan Koirat ry:n sivuille ja aloin katsella kotia etsiviä koiria. Siellä oli muutamakin koira, jotka herättivät kiinnostukseni. Yksi näistä oli Lilli.
Pelastetaan Koirat ry:llä on joukko asiansa osaavia koiravaraajia, jotka ovat itse koiran tavanneet ja siihen tutustuneet, niin hyvin kuin se nyt tarhalla onnistuu. Jos koiran luonteessa tai käytöksessä on asioita, jotka vaativat erityistä huomiota ts. koira on haastava, niin se myös rehellisesti kerrotaan. Eihän olisi kenenkään edun mukaista alkaa kaunistella totuutta! Lillin kuvaus oli hyvin positiivinen, ja niinpä soitin koiravaraajalle. Puhuimme pitkät pätkät puhelimessa, kuka olen, missä asun, minkälainen koirakokemus minulla on jne. Sitten jouduin (sain) vielä miettiä viikonlopun yli, onko tämä nyt todella minulle sopiva koira. Sitoudunko huolehtimaan siitä, vaikka tulisikin haastavia tilanteita? Remmirähjäys, eroahdistus, kodin vahtiminen... (Kaikki asioita, joita jokaisen koiranomistajan tulisi miettiä, ennen koiran hankintaa!) Kaiken mietin todella tarkasti ja pyörittelin kaikin tavoin päässäni. Kun edelleen olin sitä mieltä, että koiran haluan, oli aika maksaa varausmaksu ja sopia hakupäivä. Hakupäivä oli perjantai 21.11.08, aikaa oli pari viikkoa valmistella koti koiran tuloon. Peti, ruokakipot, lelut, ruoka, hihna... Ne olivat tähän astisen elämäni pisimmät viikot. Lopulta koitti kuitenkin hakupäivä. :)
Tämän tekstin kuvat on Pelastetaan Koirat ry:n sivuilta!
Tulit lukemaan Otson ja Sofin blogia, kiva! Tarkoitus olisi aktivoitua ja kirjoitella nyt enemmän, kun aktiivisuus koirien kanssa on taas kasvanut. Sairastellessa kulunut kesä ja helteet verottivat koira-aktiivisuutta, mutta nyt taas uusi puhti päälle ja toivottavasti paljon blogauksia!
VastaaPoistaMinulla oli ensimmäistä kertaa hyvin samanlainen kokemus suomalaisista kodinvaihtajista: ongelmakoiria, isoja koiria. Ei minun olosuhteisiini. Pentua en halunnut ottaa yksin asuessani ja sitten muistin, että olin selaillut Pk:n galleriaa jo kotona asuessani. Sitten löytyikin ensimmäinen koirani Sakke, josta aika jätti kaksi vuotta sitten.
Olen samaa mieltä koiranjalostuksesta. Hyväksyn työkoirien jalostuksen, mutta seurakoirien en. Näin juuri vähän aikaa sitten yhden seurakoirarotuisen hauvelin, jolla on isot silmät ja kuulemma usein tulehtuneet. Isot, pitkäkarvaiset korvat olivat märät kahlaamisesta ja omistaja kertoi että korvakarvat rastoittuvat helposti. En ymmärrä.
Taidan asettautua taloksi ja jäädä lukemaan!
Teretulemast :)
VastaaPoista