Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Kevättalvi



Näin talvella jäiden kantaessa lenkkireittimahdollisuudet on potenssiin kolme! Kiireettöminä aamuina auringonnoususta on mukava nauttia jäällä.
 

 Laskeskelin tuossa, että tänä talvena on tullut hiihdettyä lähemmäs sata kilometriä ja Lilli on ollut joka reissulla mukana. Koiran mukaan ottaminen rajoittaa tietysti hieman reittimahdollisuuksia, kun hoidetut ladut on poissa laskuista. Ollaankin hiihdetty paljon jäällä sekä Pohjanmaalla käydessämme pelloilla ja metsäautoteillä.

Lilli vetää aika mallikkaasti tietä pitkin, kun reitti on ikään kuin selkeä. Jos ollaan jäällä, tuntuu koira olevan hieman suunnan suhteen hukassa. Helpottaisi varmaan, jos hiihtäisi nopeammin. Jäällä ja pelloilla annan sen kuitenkin yleensä olla vapaana. Pari kuvaa Pohjanmaalta:

 

 Vetokoira


Ja loppuun vielä eilisen aamulenkin kohokohta. :)

 Kaksi oravaa yhdessä puussa

perjantai 11. tammikuuta 2013

Talvireissu Pallaksen kainaloon

Vietimme uudenvuoden mökillä Pallastuntureiden läheisyydessä. Päivittäin tuli lumikenkäiltyä tai hiihdettyä murtsikoilla tai metsäsuksilla. Oli ihana reissu ja kaikki osallistujat tuntuivat olevan samaa mieltä. :)




Ensikosketus kaamokseen



Mökki sijaitsi omassa rauhassaan - voi sitä arjen helppoutta! Aamun ensimmäisille pissoille ja illan viimeisille sai lähteä vaikka yöpuvussa. Tai parhaimmillaan vain avata oven koiralle. Samoin raakaluiden syönti oli maailman helpointa: sen kun heitti luun pihalle ja koira meni perässä. Lilli olikin tällä lomalla joka ilta ihan kuitti, tuhisi ja näki unia vaan.
 


 Kieppi


 Vetokoira


Lilli on päässyt aikaisemminkin vetopuuhiin, mutta tuolla siitä kuoriutui oikea huskyjen husky ja malamuuttien malamuutti. Hiihtolenkeillä se jaksoi vetää kuin vanha tekijä. Nyt olisikin tarkoitus päästä pian järvenjäälle painamaan samanlaista kyytiä.






Oli myös kiva huomata, että koira pärjäsi hyvin, vaikka mukana oli myös reilu parivuotias muksu. Siinä sitä harjoitteli kumpikin yhdessäeloa ihmeellisen otuksen kanssa. :)

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Kevättalven iloja



Pallo = lempilelu


Vetopuuhat on aina yhtä kivoja!

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Vuosipäivä


Meidän vuosipäivä oli ja meni jo kuukausi sitten. Neiti viettää aikaa aina maalla käydessämme myyriä metsästäen. Kotosalla se saa tyytyä etsimään nappuloita hangesta, ei hullumpaa sekään Lillin mielestä! Muutimme muutama viikko sitten, eikä neiti ole suurempia kierroksia muutoksesta vetänyt. DAP:n kävin hankkimassa, kun uskoin alueen olevan hieman rauhattomamman kuin edellisen asunnon. Alussa lenkeillä oli tietysti hirveä kiire, kun kaikki hajut olivat uusia, mutta nyt tahti on taas tasaantunut. Energiaa saa purkaa juurikin noihin herkkuihin hangessa ja järven jäällä painaessa.

lauantai 28. helmikuuta 2009

Kaupungista kotiin







"Uroskoira tulossa tännepäin!"

tiistai 17. helmikuuta 2009

Jään ääniä ihmettelemässä

Kaytiin eilen ihanassa auringonpaisteessa Näsijärven jäällä. Pakkasta oli reilusti ja jää piti meteliä - se sai Lilliin liikettä! Se juoksi äänien perässä ja loikki myyrähyppyjä sattumanvaraisesti sinne tänne. Pää kääntyili edestakaisin mahdollista saalista etsiessä ja välillä Lilli kaivoi lunta kunnes läpipääsemätön jään pinta tuli vastaan. Jäällä Lilli saa muutenkin aina hepuleita ja mukana oleva lelu on Lillille aina mieluisa. :) Videokamera olisi pitänyt olla...

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Koiran ja pikkuveljen kanssa lintujärvellä




Kaislikossa suhisee


Lillikin uskalsi kiivetä lintutorniin

maanantai 2. helmikuuta 2009

Ei sitä voi sanoin kuvailla!