Lilli on mitä on - herkästi kiihtyvä koira. Ystäväni tokaisi kerran osuvasti: "On kuppikuntia ja on kuppinurinkuntia." Ja Lilli kuuluu tähän jälkimmäiseen kuntaan. Niinpä, vaikka haavenamme onkin toinen koira ollut pitkään - tai aina - ei sellaista ole aikaisemmin kuitenkaan uskallettu ajatella sen enempää.
Tähän ajatukseen tuli muutos pikkuhiljaa tämän koiran myötä:
Tämä on Sessi, äitini perheen koira. Lilli on saanut tutustua pennusta asti tähän pikku riiviöön, joka siis nyt on jo puolitoistavuotias nuori neitonen. Sessi on myös viettänyt Lillin kanssa paljon aikaa niin meillä kuin muuallakin. Ja miten hurjasti ne nauttivatkaan toistensa seurasta! Etenkin Sessi kiintyi Lilliin aivan välittömästi ensi tapaamisella - olihan Lilli ensimmäinen koira, jonka kanssa Sessi pääsi viettämään aikaa lähdettyään sisarustensa ja emonsa luota. Toki aikuisen koiran hermoja välillä koeteltiin pennun suunnalta, ja näin toisinaan yhä edelleen, mutta silloin täytyy vaan turvata Lillille rauhallinen hetki, ja jaksaa itse touhuta nuorikon kanssa. Kaiken aa ja oo on osata lukea koiran elekieltä, ja puuttua tilanteeseen ennen kuin Lillin kierrokset nousevat tappiin ja se räjähtää. Ennakointi on kultaa.
Niin vain koirat viettivät välillä viikonkin yhdessä erinäisten lomamatkojen johdosta. Ja aina vaan tapasivat toisiaan iloisina, Lillikin. Niinpä aloin ajatella, josko sittenkin Lilli voisi oppia sietämään toista koiraa, ihan jatkuvasti meillä asuvaa. Saimme myös todistaa niin usein, miten paljon Lillin esimerkki erilaisissa tilanteissa vaikutti myös Sessin käytökseen - Sessi otti aivan selvästi Lillistä mallia. Syksyllä 2014 alkoi olla selvä, että toinen koira tulisi perheeseemme niin, että Lilli olisi paikalla näyttämässä esimerkkiä.
Tässä alkoi sitten aika tulla vastaan. Lilli on syntynyt arviolta vuonna 2006, eli se on noin kahdeksanvuotias. En halunnut, että se joutuisi aivan vanhuuden päivillä totuttelemaan uuteen perheenjäseneen. Otollinen hetki olisi nyt. Sessin ja Lillin toveruuden lisäksi asiaan vaikutti eräs lokakuinen Onnellinen Kissa -luento, jonka pitäjä Miira Hellsten puhui eläinten asteittaisesta tutustuttamisesta, silloin kun perheeseen tulee uusi eläin.
Lokakuussa 2014 aloimme katsella suomalaisten löytöeläinkotien tarjontaa ja ulkomaisia rescuekoiria. Suomalaisten toimijoiden suhteen huomasin saman, minkä aikoinaan ensimmäistä koiraa etsiessänikin. Koirista ei välttämättä kerrota kuvauksissa paljoakaan ja toisaalta mitä kerrotaan, tai on rivien välistä luettavissa, kuuluu jotenkin näin: "Omakotitaloon tai maalle, ei tule toimeen toisten narttujen / urosten kanssa, ei pienten lasten perheeseen, eroahdistusta, tottunut asumaan ulkona..." Kuntien löytöeläintalojen pitäjät ovat myös hyvin kirjavaa porukkaa, mukaan mahtuu monenlaista toimijaa. Suomalaisiin koiriin olisi ollut välttämätöntä mennä tutustumaan paikan päälle jo pelkän ensivaikutelman saamiseksi. Esimerkiksi videoita koirista ei näkynyt yhdenkään löytöeläintalon koiran esittelyssä.
Rescueyhdistys Kulkurit ry on rescuekentän toimijoista minulle väeltään ja toiminnaltaan tutuin, ja luotan tämän yhdistyksen porukkaan 110%sesti. Ihastuimme kahteen Kulkureiden sivuilla olevaan koiraan, Bruno oli näistä toinen. Pohdimme asiaa kotona, ja koiravaraajat olivat myös keskustelleet meistä, tilanteestamme ja koirista, joista olimme kiinnostuneita. Päädyimme yhteistuumin siihen, että aikuisempi ja rauhallisempi koirapoika olisi varmempi ratkaisu Lillin hermoja ajatellen. Niinpä marraskuun alussa varasimme Artun!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti