Arttu alkoi kotiutua mukavasti. Meillä ajatuksena oli alusta lähtien koirien pitäminen eri tiloissa sisällä, kunnes Lilli olisi tottunut uuteen perheenjäseneen kunnolla. Yhteenottoja haluttiin välttää viimeiseen asti. Ja koska Lillillä on kuitenkin näissä asioissa ihan muhkea CV, niin varman päälle pelaaminen koettiin enemmän kuin tärkeäksi. Kiitollisia olemme Heiluvan Hännän Miiralle, jonka kanssa on meidän tilannetta käyty läpi niin yksityistunneilla kuin seminaarien tauoillakin.
Makuuhuoneesta tehtiin sitten Lillin soppi ja työhuoneesta Artun, molemmista kun näkee meidän olkkariin ja keittiöön. Muutaman päivän näin toimittuamme hoksasimme, että tämä ei pidemmän päälle olekaan hyvä ratkaisu. Koirat saattaisivat ottaa omat huoneensa liiaksi omaksi reviirikseen, jonne ei toisella asiaa sitten olisikaan. Tarkoituksena kun kuitenkin lopulta olisi olla niin, että koirilla on vapaa pääsy kaikkialle.
Niinpä koirat alkoivat viettää kotona ollessamme aikaa epäsäännöllisesti, milloin jompi kumpi makuuhuoneessa tai työhuoneessa toisen saadessa loppuasuntonsa käyttöön. Yksin jäädessään Arttu kuitenkin vietti, ja viettää, aikaansa työhuoneessa, kun Lillillä on loppuasunto käytössään. (Lillikin oli aluksi Artun meille tullessa makkarissa portin takana. Mutta koska portti on matala, hyppäsi neiti muutaman kerran sen yli, mitä ilmeisimmin hävittäjien pelottaessa liikaa. Näinpä katsottiin, että sitä on turha makkariin teljetä, jos paniikki kerran iskee ja viettää mieluummin aikansa jossain muualla.)
Lenkkejä me teimme alusta alkaen yhdessä - itseasiassa hieman liiankin kanssa. Kahden ihmisen voimin kuitenkin, eli koirat eivät olleet samalla taluttajalla. Lillillä alkoi tästä huolimatta jo maanantaina aamulenkillä (eli 4-5 yhteisen lenkin jälkeen) olla näkyvissä sen verran kovaa kierrostamista, että päätettiin kokeilla tehdä vain yksi päivän lenkeistä yhdessä. Lilli oli ulkona selvästi rauhaton Artun seurassa, reagoi herkästi muihin koiriin (tämä on siis ollut ennen Artun tuloa harvinaista) ja saattoi näyttää Artulle hampaita mikäli Arttu lähestyi hajulla olevaa Lilliä.
Lillille kun annettiin mahdollisuus omiin lenkkeihin ilman Arttua, ja kun sen kanssa muistettiin touhuta niitä tuttuja kivoja temppuja, niin saatiin nopeasti Lillin stressikäyrää laskettua alaspäin. Meillähän oli koirille myös DAP-pannat sekä DAP-haihduttimet työ- ja makuuhuoneissa stressiä vähentämään. Sisällä Lilli ei juuri ollut kiinnostunut Artusta, ei esimerkiksi käynyt kuikuilemassa Artun portin takana. Toisinaan Artun lähestyessä portin takana olevaa Lilliä oli siellä tervehtimässä Lilli ja Lillin valkoinen hammasrivistö.
Olihan meillä ja koirilla myös selkeitä edistymisaskeleita havaittavissa: Koirat haistelivat toisinaan hienosti portin läpi toisiaan ja kummatkin saivat kehuja. Ulkona varsinkin Arttu yritti kovastikin saada Lilliä mukaan leikkimään. Toisinaan Lilli vähän innostuikin, mutta useimmiten Lilli oli sen verran lähellä lähteä ylikierroksille, että tilanteet jouduttiin keskeyttämään kutsumalla Lilli pois. Näissä tilanteissa toki haasteena oli sekin, että ollessamme vaikkapa jäällä jouduimme Arttua pitämään kiinni turvallisuussyistä. Pitkäkään liina ei ole yhtä kuin oikeasti vapaa koira, joten leikeillä ei tämänkään puolesta ollut parhaat lähtökohdat.
Pikkuhiljaa päästiin siihen pisteeseen, että noin kolme viikkoa Artun tulon jälkeen uskalsimme kokeilla päästää koiria samaan tilaan. Aluksi todella varovaisesti, istuin itse lattialla silittelemässä koiria, koirat siis makasivat eri puolilla minua. Samoihin aikoihin uskalsin kokeilla lähteä koirien kanssa ensimmäisen kerran yksin iltalenkille. Ja sehän meni hienosti! Näistä virstanpylväistä huolimatta jatkoimme hitaasti edeten: koirat lenkitettiin edelleen pääsääntöisesti kahden ihmisen voimin, ja Lillille suotiin aivan omia lenkkejä. Myöskään sisällä koiria ei alettu heti tämänkään jälkeen pitää pidempiä aikoja samoissa tiloissa.
Tässä noin kuukauden kohdalla meillä oli myös pari lyhyttä pätkää, jolloin koirat viettivät vuorokauden pari toisistaan erossa. Ja ne olivat kuulkaa iloisia toisensa nähdessään! Tunne oli ihan mahtava. Hitaasti edeten on onnistuttu tekemään niistä toisilleen ihan mukavia tyyppejä.
Jotta totuus ei kuitenkaan unohdu, niin onhan meillä kahdesti otettu ihan kunnolla yhteenkin, tosin vasta paljon myöhemmin. Kummatkin tilanteet liityivät ruokaan, ja ne olisi ollut täysin estettävissä paremmalla suunnittelulla ja ennakoinnilla. Nykyään meillä syödäänkin vähintään yhden portin erottamina, ja ruokakipot, kongit ja syömättömät luut kerätään pois ennen koirien päästämistä taas samaan tilaan.
Vaikka meillä on varmasti edelleen Artun kotiutuminen ja koirien suhteen rakentuminen ihan vaiheessa, niin Lilli ja Arttu tavatessaan (yön, yksinolon tai autokyydin jälkeen - tilanteita joissa koirat edelleen ovat erillään) heiluttavat kumpikin häntäänsä, haistelevat toisiaan ja antavat suukkoja sekä ottavat toisinaan kevyttä kylkimyyryä. Ne ovat myös metsässä juosseet useamman kerran kilpaa niin, että Lillikin on selvästi leikkimielellä eikä kierrostaen mukana. Kävipä tässä hiljattaen niinkin, että metsässä Lilli meni hakemaan Arttua leikkiin heiluttelemalla keppiä Artun edessä - asia, jota Lilli on tähän asti tehnyt vain meille ihmisille. Ollaan ihan todella iloisia, ylpeitä ja onnellisia noista koirista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti