Syksy on tullut

Syyskuu on jo ehtinyt yli puolen välin. Aurinkoisista syyspäivistä on saatu nauttia niiden sumuisten ja tihkuisten lisäksi. 

Lilli on päässyt taas jälkitreeneihin elokuun tauon jälkeen. On jo päästy tekemään seitsemän tuntia vanhaa jälkeä, eikä koira ole näyttänyt olevan vanhennetuista moksiskaan. Myös taajamaan päättyviä jälkiä on tehty useita, eikä taajamassa ainakaan toistaiseksi ole lyönyt liinoja kiinni. Kulmissa se tosin on nyt vähän kämmäillyt - "treeniä, treeniä" ohjeeksi annettiin. Ja allekirjoittanut on sössinyt ilmaisujen oikea-aikaista palkkausta. Mahtava tunne kun joka treeneissä oppii lisää koirastaan ja itsestään ohjaajana.

Artusta ikävämpiä uutisia. Aiemmin kesällä eläinlääkärissä sydämen vasemmalta puolelta kuului sivuääni. Alkuviikosta pojan sydän ultrattiin, ja siltä löytyi mitraaliläppävuoto 3/6, jonka seurauksena vasen eteinen ja kammio ovat alkaneet laajentua. Sydämen supistusvoimaa lisäävä lääkitys on aloitettu ja toistaiseksi liikunnan tulee olla rauhallista. 

Artulla ei onneksi ole ollut vielä muita oireita kuin väsymystä ja rauhallisuutta, erityisesti metsälenkkien jälkeen. Koiran virikkeistäminen muilla tavoin on nyt entistä tärkeämpää, kun raskas liikunta on minimissä. Kongeja on pakastettu ahkerasti ja metsään on vedetty koirille jälkeä siankorvilla. Nameja etsitään maasta lenkeillä ohitustenkin takia ja raakaluiden kanssa saa puuhailla säännöllisesti. Pitäisi vielä aktivoitua naksuttelemaan Artun kanssa, jotta se pääsisi kehittämään ongelmanratkaisukykyjään.

Toivottavasti tauti etenee hiljaksiin, ja meillä olisi vielä useita täysipainoisia vuosia edessä pojan kanssa.

 Siankorvajäljen maalissa

Norjalaisia lampaita

Kesän 2014 Norjan reissuun mahtui monta mieleenpainuvaa kohtaamista lampaiden kanssa. Ne ovat sympaattisia otuksia.

Eräänä aamuna asuntoautoon kuului lampaan määintää. Sitä jatkui sen verran pitkään ja vaativana, että nousin sängystä katsomaan mitä ulkona oikein tapahtuu. Huomasin lampaan lähellä asuntoautoamme määkimässä. Sillä ei näyttänyt olevan minnekään kiire, joten ehdin hakea kameran ja avata ikkunan kuvaamista varten. Siinä se määki aikansa, ja ehdin jo välillä kuvata lähistön lintujakin. Hetken päästä alkoi kuulua kellon kilkatusta: Toisesta suunnasta lähestyi isompi lammas, mitä ilmeisimmin tämän karitsan emo. Määkien emo kutsui karitsaansa, joka juoksikin innoissaan emoaan tervehtimään. Yhdessä ne jatkoivat rinnatusten juosten kohti lähellä olevaa pihapiiriä. Karitsa teki mennessään ilohyppyjä ja kummatkin heiluttivat häntäänsä. Tämä oli hetkenä jotenkin äärettömän ainutlaatuinen. Aikainen aamu ja  rauha, jota tämä pieni karitsa hätänsä kanssa järkytti. Onneksi loppu oli onnellinen. Tuli etuoikeutettu olo, kun sai tilannetta olla todistamassa.   

Yksin.

Yhdessä on hyvä.

Nämä karitsat ottivat mittaa toisistaan.

Ensin vähän tähdättiin, sitten otettiin etäisyyttä

ja lopulta puskettiin. Kolmaskin halusi mukaan.

Oltiin pysähdytty jälleen kerran kalastus- & kuvaustauolle. Olin siirtynyt kuvaamaan lintuja vähän matkan päähän autolta, kun huomasin lammaslauman lähestyvän minua auton suunnalta. Jatkoin edelleen pois päin autolta, jolloin lampaat jatkoivat lähestymistään minua kohti. Jos pysähdyin, nekin pysähtyivät. Niinpä minun oli vain jatkettava kulkuani. Hidastin vauhtiani vähitellen, ja lampaat saavuttivat minut. Niitä tuli useammassa porukassa ja etummaisena näytti joka porukassa kulkevan vanhempi uuhi, joilla oli kello kaulassa. Kun joukon etummainen oli todennut minut vaarattomaksi, ohitti se minut rauhassa. Kokonaisen joukon mentyä ohitseni laittoivat ne juoksuksi ja jatkoivat reippaasti matkaansa.   

Viimeisen joukon "johtouuhella" oli vihreät korvamerkit, ja se tutkaili minua hyvin pitkään ennen ohimenemistä. Tämä hetki oli jotenkin käsinkosketeltavan hauras. Yksikin äkkinäinen liike, ja uuhi olisi pelästynyt. Siinä se seisoi parin metrin päässä ja katseli minua - ja minä sitä. Juttelin rauhallisesti ja se kuulosteli korvillaan. Katse oli läpitunkeva, mutta viisas. Jotenkin hetki oli todella koskettavaa - ehkä se täydellinen hetkeen pysähtyminen teki tästä kohtaamisesta niin ikimuistoisen. Kunpa muistaisin päivittäin pysähtyä käsillä olevaan hetkeen.