Eräänä aamuna asuntoautoon kuului lampaan määintää. Sitä jatkui sen verran pitkään ja vaativana, että nousin sängystä katsomaan mitä ulkona oikein tapahtuu. Huomasin lampaan lähellä asuntoautoamme määkimässä. Sillä ei näyttänyt olevan minnekään kiire, joten ehdin hakea kameran ja avata ikkunan kuvaamista varten. Siinä se määki aikansa, ja ehdin jo välillä kuvata lähistön lintujakin. Hetken päästä alkoi kuulua kellon kilkatusta: Toisesta suunnasta lähestyi isompi lammas, mitä ilmeisimmin tämän karitsan emo. Määkien emo kutsui karitsaansa, joka juoksikin innoissaan emoaan tervehtimään. Yhdessä ne jatkoivat rinnatusten juosten kohti lähellä olevaa pihapiiriä. Karitsa teki mennessään ilohyppyjä ja kummatkin heiluttivat häntäänsä. Tämä oli hetkenä jotenkin äärettömän ainutlaatuinen. Aikainen aamu ja rauha, jota tämä pieni karitsa hätänsä kanssa järkytti. Onneksi loppu oli onnellinen. Tuli etuoikeutettu olo, kun sai tilannetta olla todistamassa.
Yksin.
Yhdessä on hyvä.
Nämä karitsat ottivat mittaa toisistaan.
Ensin vähän tähdättiin, sitten otettiin etäisyyttä
ja lopulta puskettiin. Kolmaskin halusi mukaan.
Oltiin pysähdytty jälleen kerran kalastus- & kuvaustauolle. Olin siirtynyt kuvaamaan lintuja vähän matkan päähän autolta, kun huomasin lammaslauman lähestyvän minua auton suunnalta. Jatkoin edelleen pois päin autolta, jolloin lampaat jatkoivat lähestymistään minua kohti. Jos pysähdyin, nekin pysähtyivät. Niinpä minun oli vain jatkettava kulkuani. Hidastin vauhtiani vähitellen, ja lampaat saavuttivat minut. Niitä tuli useammassa porukassa ja etummaisena näytti joka porukassa kulkevan vanhempi uuhi, joilla oli kello kaulassa. Kun joukon etummainen oli todennut minut vaarattomaksi, ohitti se minut rauhassa. Kokonaisen joukon mentyä ohitseni laittoivat ne juoksuksi ja jatkoivat reippaasti matkaansa.
Viimeisen joukon "johtouuhella" oli vihreät korvamerkit, ja se tutkaili minua hyvin pitkään ennen ohimenemistä. Tämä hetki oli jotenkin käsinkosketeltavan hauras. Yksikin äkkinäinen liike, ja uuhi olisi pelästynyt. Siinä se seisoi parin metrin päässä ja katseli minua - ja minä sitä. Juttelin rauhallisesti ja se kuulosteli korvillaan. Katse oli läpitunkeva, mutta viisas. Jotenkin hetki oli todella koskettavaa - ehkä se täydellinen hetkeen pysähtyminen teki tästä kohtaamisesta niin ikimuistoisen. Kunpa muistaisin päivittäin pysähtyä käsillä olevaan hetkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti