Haastavin jälkemme

Jäljestysrintamalla pitelee kiirettä. Olen apukouluttajana alkeiskurssilla, minkä lisäksi Lillin kanssa on tullut käytyä treenaamassa ahkerasti. Olen päässyt myös seuraamaan jatkokurssin jälkiä. Kouluttaminen tuntuu antoisalta, erityisen mielenkiintoista on päästä seuraamaan erilaisten koirien jäljestämistä.

Lillin jäljillä maksimipituus on ollut 1,5 kilometriä, ja vanhennettu niitä on vuorokauteen asti. On myös jäljestetty vilkkaammassa taajamassa. Ilmaisuun on kiinnitetty nyt erityistä huomiota. Tarkoituksena olisi saada ilmaisu jo hyvissä ajoin ennen maalia, 200-400 metrin ilmaisumatkaan on nyt pyritty. Viimeisillä kolmella jäljellä tämä on onnistunutkin.

Lilli vaikuttaa toistaiseksi aika varmalta jäljestäjältä. Vaikka viime treeneissäkin häiriönä oli mm. hävittäjät, jotka aika lailla jännittävät, niin töihin päästyään Lilli oli työmoodissa. Tällä jäljellä tosin aika tavalla minua etenkin alussa vilkuiltiin, mikä saattoi hävittäjien lisäksi johtua vilkkaasta taajamasta.

 

Turkoosi katkoviiva on maalikoiran ja Arttu-häiriön reitti. Lilli sai hajun hieman ennen jälkeä, jäljen päälle oli matkaa pari metriä. Tässä tuli myös janalähtö, sillä jäljelle tultiin noin 90 asteen kulmassa. Ensimmäinen suora oli vilkasliikenteinen tie, jolla kulki busseja ja henkilöautoja. Kävelytien puolella tuli vastaan pyörä, lapsia ja aikuisia. Artun menosuuntaan Lilli vilkaisi, mutta ei edes pyshätynyt. Ensimmäisen kulman veti yli, ja seuraavassa risteyksessä pohti jonkin aikaa suuntaa. Lähti etenemään jäljen suuntaan, mutta halusi pois pyörätieltä kentälle ja metsään kulkemaan. Pohdittiin ohjaajan kanssa, josko oli ollut sen verran paljon häiriötä aiemmalla suoralla, että halusi hieman rauhallisempaan maastoon. Tultiin takaisin kävelytielle, ja ensimmäisessä risteyksessä katseli ensin oikealle. Tuuli kävi niin, että varmasti oli haju "mennyt siitä ohi". Katsoi myös vasemmalle (jäljen suuntaan), mutta päätti sitten jatkaa etenemistä suoraan. Seuraavassa rissteyksessä sitten valitsi siirtyä kohti jälkeä, jonka jälkeen sen päälle osuttiinkin. Loppu mentiin jäljen päällä. Karttaan punaisella on merkitty kohta, josta ilmaisua koiralta toivottiin, ja niille paikkeille se (vihreällä) saatiinkin.

Tämä jälki oli kaikkine lisävivahteineen - hävittäjät alussa ja suunniteltua hieman vilkkaampi taajama - varmasti haastavin jälki tähän mennessä. Lilli kuitenkin työskenteli hienosti! Vaikka hieman jo aloin epäillä, kun kentän suuntaan lähdettiin etenemään.. Kuitenkin näytti sekä omaan että ohjaajan silmään siltä, että töissä tässä edelleen ollaan, joten annettiin koiran valita reitti.

 Märkänä maalissa jatkokurssilaiselle

Syksy on tullut

Syyskuu on jo ehtinyt yli puolen välin. Aurinkoisista syyspäivistä on saatu nauttia niiden sumuisten ja tihkuisten lisäksi. 

Lilli on päässyt taas jälkitreeneihin elokuun tauon jälkeen. On jo päästy tekemään seitsemän tuntia vanhaa jälkeä, eikä koira ole näyttänyt olevan vanhennetuista moksiskaan. Myös taajamaan päättyviä jälkiä on tehty useita, eikä taajamassa ainakaan toistaiseksi ole lyönyt liinoja kiinni. Kulmissa se tosin on nyt vähän kämmäillyt - "treeniä, treeniä" ohjeeksi annettiin. Ja allekirjoittanut on sössinyt ilmaisujen oikea-aikaista palkkausta. Mahtava tunne kun joka treeneissä oppii lisää koirastaan ja itsestään ohjaajana.

Artusta ikävämpiä uutisia. Aiemmin kesällä eläinlääkärissä sydämen vasemmalta puolelta kuului sivuääni. Alkuviikosta pojan sydän ultrattiin, ja siltä löytyi mitraaliläppävuoto 3/6, jonka seurauksena vasen eteinen ja kammio ovat alkaneet laajentua. Sydämen supistusvoimaa lisäävä lääkitys on aloitettu ja toistaiseksi liikunnan tulee olla rauhallista. 

Artulla ei onneksi ole ollut vielä muita oireita kuin väsymystä ja rauhallisuutta, erityisesti metsälenkkien jälkeen. Koiran virikkeistäminen muilla tavoin on nyt entistä tärkeämpää, kun raskas liikunta on minimissä. Kongeja on pakastettu ahkerasti ja metsään on vedetty koirille jälkeä siankorvilla. Nameja etsitään maasta lenkeillä ohitustenkin takia ja raakaluiden kanssa saa puuhailla säännöllisesti. Pitäisi vielä aktivoitua naksuttelemaan Artun kanssa, jotta se pääsisi kehittämään ongelmanratkaisukykyjään.

Toivottavasti tauti etenee hiljaksiin, ja meillä olisi vielä useita täysipainoisia vuosia edessä pojan kanssa.

 Siankorvajäljen maalissa

Norjalaisia lampaita

Kesän 2014 Norjan reissuun mahtui monta mieleenpainuvaa kohtaamista lampaiden kanssa. Ne ovat sympaattisia otuksia.

Eräänä aamuna asuntoautoon kuului lampaan määintää. Sitä jatkui sen verran pitkään ja vaativana, että nousin sängystä katsomaan mitä ulkona oikein tapahtuu. Huomasin lampaan lähellä asuntoautoamme määkimässä. Sillä ei näyttänyt olevan minnekään kiire, joten ehdin hakea kameran ja avata ikkunan kuvaamista varten. Siinä se määki aikansa, ja ehdin jo välillä kuvata lähistön lintujakin. Hetken päästä alkoi kuulua kellon kilkatusta: Toisesta suunnasta lähestyi isompi lammas, mitä ilmeisimmin tämän karitsan emo. Määkien emo kutsui karitsaansa, joka juoksikin innoissaan emoaan tervehtimään. Yhdessä ne jatkoivat rinnatusten juosten kohti lähellä olevaa pihapiiriä. Karitsa teki mennessään ilohyppyjä ja kummatkin heiluttivat häntäänsä. Tämä oli hetkenä jotenkin äärettömän ainutlaatuinen. Aikainen aamu ja  rauha, jota tämä pieni karitsa hätänsä kanssa järkytti. Onneksi loppu oli onnellinen. Tuli etuoikeutettu olo, kun sai tilannetta olla todistamassa.   

Yksin.

Yhdessä on hyvä.

Nämä karitsat ottivat mittaa toisistaan.

Ensin vähän tähdättiin, sitten otettiin etäisyyttä

ja lopulta puskettiin. Kolmaskin halusi mukaan.

Oltiin pysähdytty jälleen kerran kalastus- & kuvaustauolle. Olin siirtynyt kuvaamaan lintuja vähän matkan päähän autolta, kun huomasin lammaslauman lähestyvän minua auton suunnalta. Jatkoin edelleen pois päin autolta, jolloin lampaat jatkoivat lähestymistään minua kohti. Jos pysähdyin, nekin pysähtyivät. Niinpä minun oli vain jatkettava kulkuani. Hidastin vauhtiani vähitellen, ja lampaat saavuttivat minut. Niitä tuli useammassa porukassa ja etummaisena näytti joka porukassa kulkevan vanhempi uuhi, joilla oli kello kaulassa. Kun joukon etummainen oli todennut minut vaarattomaksi, ohitti se minut rauhassa. Kokonaisen joukon mentyä ohitseni laittoivat ne juoksuksi ja jatkoivat reippaasti matkaansa.   

Viimeisen joukon "johtouuhella" oli vihreät korvamerkit, ja se tutkaili minua hyvin pitkään ennen ohimenemistä. Tämä hetki oli jotenkin käsinkosketeltavan hauras. Yksikin äkkinäinen liike, ja uuhi olisi pelästynyt. Siinä se seisoi parin metrin päässä ja katseli minua - ja minä sitä. Juttelin rauhallisesti ja se kuulosteli korvillaan. Katse oli läpitunkeva, mutta viisas. Jotenkin hetki oli todella koskettavaa - ehkä se täydellinen hetkeen pysähtyminen teki tästä kohtaamisesta niin ikimuistoisen. Kunpa muistaisin päivittäin pysähtyä käsillä olevaan hetkeen.

Elokuu - lomakuu

Brewdog Helsinki

Nautimme elokuusta joka solulla. Vaikka Norjan reissu jäikin tältä kesältä toteutumatta, on loma kulunut kotona, maalla ja mökillä kuin siivillä. Loma alkoi museopainotteisesti ja kotona nautiskellen, ravintolapäivää varten leipomalla, siitä pohjanmaalle siirtymällä, hieman kotona lataillen, seuraavaksi mökille, Porissa käymään, ja loppuun vielä kotona oloa. Onpa ollut ihana nauttia pitkästä aikaa kirjoista, joiden lukeminen opiskeluaikana tuppaa jäämään kovin yksipuoliseksi.

Vattuvahti

 Minimudcakes ravintolapäivälle

Meille osui jälleen elokuulle loistavat lomasäät, ja Artusta kuoriutukin oikea auringonpalvoja. Lilli jäi ajamatta tänä kesänä toiseen kertaan, mutta eipä sillä onneksi ole kovin kuuma turkissaan näyttänyt olevan. Parhaimpina elokuun hellejaksoina satuttiin olemaan poissa kotoa, paikoissa joissa viilennysmahdollisuudet olivat lähellä.

Mieheni nikkaroi auton takatilaan väliseinän, jotta koirat voivat matkustaa siellä yhdessä ilman pelkoa kärhämistä. Ei toistaiseksi ole ollut viitteitä toisiinsa kohdistuvasta kierrosten purusta autoilun aikana, mutta ei viitsitä odottaa ja katsoa josko joskus päättäisivät turhaumansa toisiinsa purkaa. Haaveissa on hankkia kunnon veräjä väliseinällä kulkukoira.com yritykseltä, mutta tähän hetkeen tuo oma viritys saa riittää.

 

Mökkeillessä oman jännitysmomenttinsa tarjoili Lilli, joka lähti uimaan meidän peräämme, kun olimme verkkoja kokemassa. Ei sitä saanut veneeseen nostettua ilman pelkoa koko paatin kaatumisesta, ja toisaalta sen pelättiin takertuvan verkkoon, jos olisi venettä lähtenyt kiertämään. Niinpä nokka äkkiä kohti rantaa ja Lilli kuivalle maalle.

Artusta sen sijaan paljastui vähän uutta särmää mökkeillessämme. Se otti päivät aurinkoa ja latasi akkujaan, sillä illan pimettyä siitä kuoriutui kunnon vahtikoira! :D Se otti tarkkailupaikan terassilta ja kävi välillä rannassa haukahtelemassa "Täällä ollaan paikalla". Samaan aikaan Lilli, seurapaimenkoira, nukkui tyytyväisenä meidän jaloissamme, kun olimme sisätiloihin sohvalle mukavasti asettuneet. 

Arttu - aurinkoenergialla toimiva vahtikoira

Keskellä yötä Arttu sai hurjan haukkukohtauksen, jonka seurauksena oli pakko lähteä katsomaan mitä ulkona oikein tapahtui. Uskoin siellä olevan vähintään karhun paikalla. Mitään ei kuitenkaan näkynyt tai kuulunut, joten ei muuta kuin takaisin nukkumaan ja koirat sisälle loppuyöksi - siihen asti kun oli nukuttu ovi auki.

Ihana loma, ja ihana vastaanottaa syyskuu virkistäytyneenä!  

#spayone

Spay one -kampanja

Steriloinnit ovat ainoa eettinen ja kestävä tie koirapopulaatioiden hallintaan ja kodittomien koirien vähentämiseksi. Me osallistuimme haasteeseen jo aikaisemmin kesällä, kahden koiran verran - kuinkas muutenkaan. Nyt haastankin kaikki blogiani lukevat lahjoittamaan yhden steriloinnin. Olitpa sitten sitä mieltä että kaikki koirat ovat tervetulleita Suomeen karvoihin katsomatta - tai jotakin muuta mieltä - on sterilointi kohdemaassa loistava keino auttaa.

  

Hehkutusta eläinsuojeluyhdistysten rintamalla

Täytyy nostaa hattua Kulkureille, jotka ovat tänä vuonna tehneet mieletöntä duunia sterilointien saralla: tämän vuoden aikana 1431 steriloitua eläintä elokuun puoliväliin mennessä! Ja tässä luvussa ei siis ole mukana kodin saaneita koiria, jotka automaattisesti tulevat steriloiduksi kotiutumisen yhteydessä. :) Huippua Kulkurit!

Kulkureiden steriloinneista

Toinen ilahduttava uutinen sterilointirintamalla on uuden yhdistyksen syntyminen, AlmaHelp Associationin. AlmaHelpin sanoin:

"Haluamme innostaa eläinlääkinnän ammattilaisia osallistumaan ja tuomaan oman panoksensa eläinsuojelutyöhön, jolla on suuri vaikutus eläinten ja ihmisten terveyteen sekä ympäristömme hyvinvointiin. Steriloinnit ovat toimintamme ydin."

AlmaHelp Association

Toivottavasti myös suomalaiset eläinlääkärit kiinnostuvat ja tulevat tietoisemmiksi muiden maiden eläinsuojelullisesta tilanteesta, ja siitä kuinka niitä voidaan kestävin menetelmin parantaa. Tämän yhdistyksen antia eläinten olojen parantamiselle odotan innolla - perustajina kun on niin rescuekentän konkari kuin erityisesti sterilointeihin perehtyneitä eläinlääkäreitäkin!

AlmaHelp Association -yhdistyksen puheenjohtajan blogista pääsee seuraamaan uutisia yhdistyksen matkan varrelta.

---

Pssst.. Kulkureilla on on ollut - ja on tulossa - hienoja projekteja. Osaan on itsekin osallistuttu ja tullaan vielä myöhemmin syksyllä osallistumaan ;)

Ravintolapäivä oli ja meni, ensi keväänä tempaistaan uudestaan.

Paola Suhosen ja Kulkureiden yhteinen projekti Hobo Dogs meets IVANAHelsinki. Linkin takaa pääsee seuraamaan Paolan kahden viikon matkaa Romaniassa.

Arttu vs Chicken

Arttu kohtasi eräänä päivänä haasteen. Kanan. Tilattiin ex-munintakanoja - osa ihmislaatua ja osa koiralaatua. Mielummin koirien ja ihmisten suihin kuin turkistarhoille. Toivottavasti munintakanojen hyödynnys ihmisten ja lemmikkien ravintona yleistyisi laajemminkin. Nämä kanat olivat Vaahteramäen tilan freerange-kanoja, jotka siis ovat päässeet vapaasti ulkoilemaan. Eettisempää kanaa saa etsiä.

Kana - vaikkakin eettinen - oli Artun mielestä epäilyttävä. Se tökki sitä kuonollaan ja kokeili varovasti hampaitaan sen nahkaan. Arttu kävi kurkkaamassa pari kertaa Lillin portin takana mitä Lilli kanan kanssa touhuaa. Se kävi myös hakemassa apua meiltä omistajilta kanan käsittelyyn. Nyljin sille toisen koiven esiin, jolloin Arttu alkoi varovaisesti järsiä sitä. Aluksi piti kuitenkin pitää kanasta kiinni, jotta poika sitä uskalsi syödä. Meidän piti muutenkin olla kylpyhuoneessa Artun tukena: jos poistuimme sieltä, tuli Arttu hakemaan meidät takaisin. :D Puolen tunnin jälkeen näytti kana tältä:

Artulle piti lopulta nylkeä koko lintu, että se saattoi sitä vähän riipiä. Kyllähän Arttu lopulta söi lähes koko linnun, nahka ja rippeet meni tosin Lillin suihin. Tässä tipussa oli Artulle hommaa yhdeksi illaksi. Välillä on ihan hyvä tarjota koiralle haasteita.

Lillihän popsi omansa hetkessä - sillä ei kauaa nokka tuhise kun on ruuasta kyse! Sille pitäisi siis keksiä vielä extremempää tekemistä ruuan kanssa. Ehkä seuraavaa kanaa vedetään metsässä muutaman sadan metrin verran ja sidotaan puuhun kiinni. Siinä voisi kuvitella olevan vähän Lillillekin pohdittavaa! :D