Mistä on kesä tehty

Kesä on tehty työpäivistä, vapaapäivistä, sadepäivistä ja metsäpäivistä.

 Toimistorottana.

Kiireettömät lenkit on parhautta.

 

Kuuro.

Helteisiä päiviä ei ole tänä kesänä ihan hirveästi vielä näkynyt. Kokeiltiin kuitenkin tehdä koirille omat viilennyskuutiot, ja nehän nautti! Ensi kerralla pitää lisätä vähän kerroksittain vettä ja ruokaa pakastumaan, niin kaikki herkku ei valu pohjalle. Koirilla oli kyllä hauskaa näiden kanssa.

 Usein lisätään nestettä ruuan joukkoon

-

erityisesti hellesäällä.

Pohjois-Norjassa 2014 - osa 2

Pääosinhan Lilli on kiinni näillä pohjoisen reissuillamme. Toisinaan löytyy niin avointa rantaa tai tunturia, että sitä uskaltaa päästää purkamaan energiaansa. Seuraavaksi merenrantapainotteista sisältöä.

One happy dog.

 

 

Sanon ei delfinaarioille.

Sydän liikahti joka kerralla pyöriäisiä havaitessani.

And that's why you're on leash.

Poroja havaittu.

 

Laskuveden aikaan saareen pääsisi kuivin jaloin.

Ihan kuin Muumeissa!

 

Aallot lyö kivien väliin.

Ja voihan siellä joku rapukin mennä viipottaa. 

Lähes yötönyö yhä elokuussa.

Pohjois-Norjassa 2014 - osa 1

Elokuu lähestyy. Viime vuonna tehtiin elokuussa asuntoautolla reissu Pohjois-Norjaan. Vanhoja kuvia selatessa alkoi taas kovasti tehdä mieli reissun päälle. Tämän reissun valokuvien perään on kyselty jo viime vuonna. Ehkä se omakin matkakuume tällä laantuisi - uskoo ken haluaa..! :D

Reittimme kulki Torniosta Ruotsin läpi Joesjöhön, jossa ylitimme Norjan rajan. Norjan puolella jatkoimme Røssvatnetin rantoja pitkin kohti Mo i Ranaa. Täältä matka jatkui tietä 17 kohti pohjoista. Halusimme käydä Saltstraumenissa katsomassa maailman voimakkainta vuorovesivirtaa. (Kannattaa katso Youtube-videoita: esim. tämä ja tämä!) Ja virtasihan se, vaikka mikään vuorovesivirtojen äärihetki ei meidän siinä pysähtyessä ollutkaan päällä. Saltstraumenista jatkettiin kohti Fauskea ja E6-tietä, jota pitkin ajettiin Narvikiin.

Maailman parasta pizzaa syötiin tällä reissulla.

Narvikin jälkeen jatkoimme pienempiä teitä (84) kohti Sørreisaa ja Finnsnesiä. Kierrettiin tämä niemimaa, jonka jälkeen palattiin takaisin E6:lle tietä 855 pitkin. Yksi "tärkeimmistä" määränpäistämme oli Storslet ja Reisajoki, missä oli tuttuja kalassa. Täällä yövyttiin Sappenin leirikoulun pihassa, ja meillä oli ihan suihkut ja vesi-wc:t käytössä - luxusta meidän reissuilla!

Täältä matka jatkui kohti Kåfjordia ja Altaa. Käytiin Havøysundin tuulipuistossa ihailemassa maisemia - ne olivat vallan mahtavat. Esteetön näkymä pohjoiseen ja avomerelle. Siellä jossain ne Huippuvuoret, pohjoisnapa ja Kanada ovat. Kalliojyrkänteeltä oli pystysuoraa pudotusta mereen sadan metrin verran ainakin.

Trollholmsundissa piti pysähtyä katsomaan kivettyneitä peikkoja. Tänne saa patikoida pienen matkan verran, mutta se on vallan mukavaa hyvällä säällä. Patikkapolku kulkee lammas- ja lehmälaitumien läpi. Idyllistä. Silfarin kanjoni on myös yksi niistä paikoista, joissa ollaan käyty aiemminkin. Sekin paikka on upea. Viimeiseksi etapiksi Norjassa jäi Vadsø, jossa saatiin ihailla lintujen paljoutta.

Peikot

Silfar

  

   

Lisää kuvia ja yksityiskohtaisempia reissutunnelmia tulee vielä!

Jäljellä

Eilen oltiin jäljestämässä parin viikon tauon jälkeen. Jälki oli polkuja ja vähän hiekkapohjaista tietäkin pitkin menevä metsäjälki, jolla pituutta oli 800 metriä. Lilli veti jäljen tosi hyvin, vaikka siinä vähän haasteita olikin.

Jäljelle lähtö oli pienen järven rannasta, jossa oli moottorivene vesihiihtäjineen harjoittelemassa. Moottoriveneestä Lilli näytti ottavan vähän häiriötä, ja jäljelle lähtö kesti tovin. Kehotuksella ja askelavulla lähti kuitenkin lopulta liikkeelle. Jälki kulki järven rantaa parin sadan metrin verran, ja eteneminen oli vähän nihkeää: piippaamista ja pysähtelyä.

Edellisissä treeneissä maalissa - hyttysten kera.

Polulta tultiin hiekkapohjaiselle lenkkipolulle. Tullessa Lilli vilkaisi ensin väärään suuntaan, minkä jälkeen se jäi pitkäksi aikaa katsomaan jäljen menosuuntaan. En kuitenkaan tässä kehottanut jatkamaan, tai tehnyt mitään muitakaan eleitä. Niinpä se kääntyi katsomaan väärään suuntaan ja seisoskelu jatkui. Lopulta kehotin jatkamaan, jolloin se lähti väärään suuntaan. Pysäytys ja pieni rintamasuunnan käännös, niin se lähti vauhdilla oikeaan suuntaan.

Seuraava kohta oli tieltä polulle poistuminen. Lilli vilkaisi polulle, mutta meni pari askelta vielä tietä pitkin. En tiedä hiljensinkö vauhtiani vai en, mutta Lilli joka tapauksessa palasi polulle, ja otti muutaman askeleen polkua pitkin. Jäi sitten katsomaan taakseen ikään kuin taas kehotusta pyytääkseen. Odotin hetken, josko se lähti oma-alotteisesti liikkeelle, mutta koska se vain seisoskeli, niin kehoitin jatkamaan. Tässä se alkoi olla jo todella työ-moodissa, ja kehoituksen saatuaan loikkasi oikein pienen äänen kanssa jatkamaan jäljellä. Vauhtia oli tässä vaiheessa jo mukavasti.

Hetken päästä tuli kahden polun risteys, jossa se nopeasti tarkisti molemmat suunnat, mutta jatkoi sitten (ilman kehoitusta! :D) suoraa jälkeä pitkin. Alettiin olla jo lähellä maalia, jota Lilli päättikin lähteä kiertämään. Se otti ilmasta vainua, ja eteni vielä ihan mukavasti. Itse aloin jo epäillä olisiko se siirtynyt nyt jonkin riistan perään. Maalin kuitenkin kerrottiin olevan juuri siinä suunnassa minne se haistelikin. Lilli ehti jo ilmaisemaankin, minkä palkkaamisen tietysti missasin. Niinpä kehoitin sitä vielä jatkamaan, se kun oli sitä mieltä että homma on nyt tehty ja voi alkaa syödä heinää. Se olisi mahdollisesti kiertänyt vielä pidemmältä maalin, mutta ei päästetty sitä etenemään kovin pitkälle haluamaansa suuntaan. Niinpä se päätti sitten lähteä suoraa kohti maalia, ja muutaman kymmenen metrin päästä pääsin palkkaamaankin ilmaisun. Itse näin jo tässä vaiheessa maalin, mutta en ole aivan varma näkikö Lilli, vai jäikö maali sille edelleen kasvuston takia piiloon. Ihan hyvä jos jäi.

Mutaa riitti, mutta menoa se ei hidastanut!

Ihan mahtava fiilis kyllä tämän jäljen jälkeen. Olen varonut ottamasta liikaa haasteita kosahtaneiden taajamien jälkeen. Tällä jäljellä se selvästi pääsi työ-moodiin vasta ehkä puolivälissä jälkeä, eikä haastavat risteykset ynnä muut sen virettä laskeneet - päinvastoin. Alun lukkiutumiset karisi siinä mennessä todella hyvin. Seuraavaksi olisi toiveissa palautteleva metsäjälki, jonka jälkeen voisi ehkä jo kokeilla metsästä alkavaa ja taajamaan päättyvää jälkeä.

Mitä tänään syötäisiin?

Meillä siirryttiin viime joulun aikaan syöttämään Lillille raakaa lihaa ja luita. Luitahan se on saanut aikaisemminkin aina silloin tällöin, kuin samoin kieliä ja sydämiä, mutta nappuloiden kanssa piti aina silloin suunnitella tarkasti erityisesti luiden syöttämisen ajankohta. Satunnaiset luut kun vetivät vatsaa usein vähän kuralle. Nyt raa'an lihan kyljessä luupäivät noin kerran viikkoon ei aiheuta muuta kuin vähän tiheämmän kakkaamistarpeen seuraavan vuorokauden aikana.

Arttu söi tullessaan hetken verran 50-50 -mallilla nappuloita (JahtiVahtia, jota Lillikin aikaisemmin oli syönyt) ja lihaa, mutta sillä oli vatsan kanssa ongelmia. Vatsa oli usein löysällä, ja se oksentelikin jonkin kerran. Sille yritettiin kypsentää lihaa, mutta tämäkään ei oikein tuntunut vatsaa rauhoittavan. Jätimme sitten nappulat pois, mutta jonkin aikaa vielä liha sille kypsennettiin. Aika pian kuitenkin sekin siirtyi täysin raa'alle ruoalle, eikä vatsan kanssa sittemmin juuri ole ollut ongelmia. Uudesta lihasta saattaa toisinaan vetää vähän ripulille, mutta tämä kuuluu asiaan.

Meillä on viimeisen puolen vuoden aikana syöty ainakin nautaa, sikaa, hevosta, peuraa ja lohta. Luista on mennyt ainakin nautaa, possua, hevosta ja lammasta. Pääpaino on nyt viimeaikoina ollut hevosen lihassa ja hevosen ja possun luissa. Näitä on tilattu kimpassa muiden raakailijoiden kanssa Pirkanmaalaisilta pienteurastamoilta. Lämpimästi voin suositella Paijan tilateurastamoa, josta saa muun muassa luita ilmaiseksi lauantaisin - kunhan on oma astia mukana.

Possua ja heppaa.

Isoimpia luita syödään kahdella tai kolmella kerralla.

Meiltä löytyy ruokakuppien lisäksi kolme erikokoista perinteistä kongia (ainakin yksi enemmän saisi olla), muutama erikoisemman mallinen kongi tai jäljitelmä sekä kummallekin oma Green Feeder. Viimeaikoina on taas jumahdettu liiaksi ruokakuppeihin, mutta tälle illalle on kongit jo pakkasessa. Jauhettu liha on omiaan kongista syötäväksi, mutta lisähaastetta saa, kun paloittelee esim. sydämestä paloja, laittaa nämä kongiin ja sitten pakkaseen.

Green Feeder ja Lilli tositoimissa.

Meillä ei nappulalla ruokkien ollut Lillin kanssa ongelmia. (Kakan määrässä ja laadussa on kyllä ruokavaliomuutoksen jälkeen eroa - positiiviseen suuntaan!) Pitkään ajattelin että raakaruokinta on pakkasen vetävyydestä kiinni. Kennelrehu ja Vauhtiraksu kuitenkin liikennöivät niin tiuhaan, että pienempiä määriä ostamallakin selviäisi - ainakin yhden koiran kanssa. Artun tulo kun oli varmistunut, alettiin sitten etsiä pientä arkkupakastinta. Ja löytyihän sitten meidänkin asuntoon sopiva. Tuollainen pieni sadan litran pakastin palvelee meitä - ja koiria - vallan mainiosti.

Toinen asia mitä pohdin ennen raa'alle siirtymistä oli vitamiini- ja kivennäisaineiden kanssa pelaaminen. Mutta tähän hommaan rutinoitui todella nopeasti. Meillä on käytössä ollut JV:n lohiöljy, Milkan ADE-, E- ja B-vitamiiniliuokset, D-vitamiinia purkista niinä päivinä kun ei ADEa anneta, sinkkiä, magnesiumia, nivelapuainetta, merilevää, rehukalkkia ja pellavansiemenrouhetta. Ja jos jonain päivänä ei vaan jaksa pelata purkkien kanssa, niin ei se koira siihen kuole. Usein meitä tosin on kaksi laittamassa ruokaa kuppeihin, jolloin toinen mittaa lihan (tulee punnittua enää harvoin) ja toinen laittaa vitamiinit ja kivennäisaineet. Piimää saavat usein myös lorauksen ruokaansa, jospa se tukisi vatsan toimintaa. Ei myöskään ollut mitenkään mahdottoman iso työ laittaa koiralle viikoksi ruoat hoitopaikkaan mukaan: joka päivälle oma pakasterasia jonne tarvittavat vitamiinit lisäsi. Päivät vielä rasian päälle, jolloin hoitopaikassa ei tarvinnut kuin kipata sisältö kuppiin.

Arttu ensimmäisiä kertoja luun kimpussa.

Vaikea olisi kuvitella enää siirtyvänsä takaisin nappuloiden syöttämiseen. Ehkä sitten jos koira olisi todella allerginen tähän saatettaisiin päätyä. Kun saa itsensä sisäänajettua raa'an maailmaan, ei mikään ruoanantamisessa tunnu työläältä.