Kaupungista kotiin

"Uroskoira tulossa tännepäin!"

Koirapuistossa kuvattua

Lilli ja 7 kk:n ikäinen rotikka narttu

11 vuoden iän saavuttanut herra

Vanhempi herra jaksoi yllättävän kärsivällisesti leikkiä - välillä tosin yritti rauhoitella nuorempien neitien menoa.

Oli niin vauhtia että kameranainen ei meinannut perässä pysyä.

Näin kylmällä en viitsi pavekkeen ovea kauaa pitää auki - Lillin pitää tyytyä katselemaan olkkarin ikkunalta.

Lilli tykkää istua parvekkeella ja katsella maailmanmenoa.

Jään ääniä ihmettelemässä

Kaytiin eilen ihanassa auringonpaisteessa Näsijärven jäällä. Pakkasta oli reilusti ja jää piti meteliä - se sai Lilliin liikettä! Se juoksi äänien perässä ja loikki myyrähyppyjä sattumanvaraisesti sinne tänne. Pää kääntyili edestakaisin mahdollista saalista etsiessä ja välillä Lilli kaivoi lunta kunnes läpipääsemätön jään pinta tuli vastaan. Jäällä Lilli saa muutenkin aina hepuleita ja mukana oleva lelu on Lillille aina mieluisa. :) Videokamera olisi pitänyt olla...

Koiran ja pikkuveljen kanssa lintujärvellä

Kaislikossa suhisee

Lillikin uskalsi kiivetä lintutorniin

(pieniä) Haasteitakin on...

Tai no, eihän niitä nyt edes voi haasteiksi kutsua - sen olen jo oppinut ;) Kutsuttakoon niitä nyt vaikka mahdollisiksi kehittymisen alueiksi. Hajut kiinnostavat Lilliä hurjasti - lemppareina rusakoiden ja myyrien jäljet. Hetkellinen kuurous iskee siis ajoittain, saatamme seistä/istua muutaman minuutin tuijottaen jotakin tuoreemmin haisevaa jälkeä. Nyt olenkin alkanut suunnata haistelu-intoa namien etsimiseen lumihangesta. Lilli on siinä ihan haka!

Korvat lukkiutuvat myös toisten koirien ollessa tarpeeksi lähellä. Yleensä tästä ei mtn haittaa ole, Lilli kun lähtökohtaisesti olisi kaikkien kaveria. Mutta aran/pelkäävän/puolustautuvan koiran oloa ei helpota Lillin yltiöinnokas lähestyminen. Näin ollaan pari kertaa saatu toinen koira tolaltaan. Lilli puolestaan haukkuu turhautuneena, kun toisesta ei leikkikaveriksi olekaan. Siis ohituksissa saa kaksin käsin hihnasta pitää kiinni, jos ei toisen koiran suhtautumisesta ole tietoa. Näin saadaan mummoilta paheksuvia katseita, kun en ilmeisesti ole koiraani kunnolla kouluttanut :D Namit taskussa helpottaa usein, mutta esim liikennevaloissa tilanne on joskus hankala: odotellessa on namien mielenkiinto jo kadonnut, keskellä katua ei voida pysähtyä tekemään tuttavuutta, kaiken kukkuraksi liukas tie -> kunnon show on valmis. Voitte kuvitella lauantai aamupäivän, vilkkaan liikenteen, vastaan tulevan rauhallisen sakun ja minun riekkuni. Ja minä leviän suojatielle. Ja vastaantuleva MIES katsoo koiransa kanssa meitä säälien. Saatoin ehkä punastua.

Rappukäytävän ääniin Lilli ei ole vielä täysin tottunut. Muut äänet huomioidaan korkeintaan korvia höristämällä, mutta oman kerroksen ääniin pitää joskus reagoida vähän enemmän. Lehdenjakajalle ei tarvitse kuin urahtaa, meille kun ei lehteä tule. Postinjakaja on jo vähän kovaäänisempi ja sen meteliä Lilli hieman pelästyy. Jos postiluukkumme sattuu kolahtamaan, pitää sitä haukahtaa. Jos ehdin koiraa rauhoitella postinjakajan vasta aloitellessa yläkerrasta, ei Lilli niin paljon säikähdä. Onneksi alakerran mummo on puolikuuro ja yläkerran mummo on mukava :)
 

Hampaitaan neiti tykkää käyttää, jos ei tarjolla ole tarpeeksi luvallista pureskeltavaa, saattaa se yksin ollessaan ottaa omatoimisesti jtn ei niin luvallista pureskeltavaksi. Muistoissamme ovat naksutin, ISO pussillinen nameja (->löysä vatsa), tumput ja matkalla hautaan ovat myös muutamat kengännauhat. Nyt siis työpäivän ajaksi lattialle jää aina puruluu (menee kerralla kun sille päälle sattuu), leluja, palloja sekä nurkkiin ja huonekalujen alle "piilotettuja" pahvisia lääkepakkauksia. Lääkkeiden sijaan ne sisältävät jonkun herkun... Ei siis sentään tarvitse rauhoittavia syöttää ;) Neidin päivät ovatkin nyt kuluneet ilmeisen touhukkaina. Laittautuessani lähtökuntoon annan Lillille yleensä kongin, jottei se niinkään kiinnittäisi huomiota lähtöpuuhiini. Kongi pitää kuitenkin olla selvitettynä siihen mennessä kun lähden, muuten loppu jää syömättä.

Ensimmäiset viikot

Aloimme tutustua toisiimme todenteolla heti ensimmäisen viikonlopun jälkeen, kun minulla oli töistä muutama päivä vapaata. Alussa ulkona mentiin remmissä kovaa, mutta pian se vauhti tasottui, kun koira huomasi tämän olevan ihan joka päiväinen tapa. Kontaktia se kyllä otti heti pysähdyttäessä ja nykyään jo muutenkin - tämä on ollut minulle ihan uutta, aikaisemmin olen lenkittänyt lähinnä metsästyskoiria. Sen kanssa on siis oikeasti mukava kulkea ulkona kun se seuraa missä omistaja menee, eikä toisinpäin. :)

Alusta asti oli selvää, että Lilli pitää ihmisistä ja koirista. Alussa hihna kiristyi ihmisenkin tullessa vastaan, mutta nopeasti oppi, ettei kaikkiin tarvitse tutustua. Koirien kanssa ei ole näin - jokainen pitäisi päästä haistelemaan, huolimatta joidenkin rähinöistä. Lillin tapa tehdä tuttavuutta on todella pentumainen: suoraa syöksyllä lähietäisyydelle, pari nuuhkaisua ja leikkiinkutsukumarrus. Jos toinen ärisee, niin osaa kyllä ottaa etäisyyttä, mutta rauhoittavia eleitä Lilli ei tunnu huomioivan.. Tai ainakaan näillä ei ole sen käytökseen suurta vaikutusta.

Julkiset kulkuneuvot on olleet ihan huippuja. Heti ensimmäisestä junamatkasta kävi selväksi minne ollaan menossa kun rautatieasemalle mennään. Veljeni sekä muu perhe asuu Hämeenlinnassa ja heidän luonaan olosta Lilli nauttii suunnattomasti. Veljeni on koiralle tooosi tärkeä, varmaan sen hakureissun myötä jäänyt hyvin mieleen. Myös pikkusiskoni on Lillin mielestä ihan kiva, jos se antaisi edes hetken olla joskus rauhassa! :p Lilli on tottunut, että Hämeenlinnassa ollessamme se ei juurikaan joudu aikaa viettämään yksin, omakotitalossa on paljon tilaa liikkua ja metsä on vieressä. Siis ihan paras paikka kodin jälkeen.

Ei sitä voi sanoin kuvailla!

Lilli tuli taloon

Se oli marraskuun 21. päivä kun Lilliä lähdimme hakemaan Tallinnasta veljeni kanssa. Herätys oli aamulla reilusti ennen viittä, mutta tuskin olin edellisenä yönä unta saanutkaan. Laiva lähti aamulla muistaakseni kahdeksan aikaan ja menomatka menikin baarissa istuen mehua siemaillessa. Jännitti niin paljon, etten nahoissani meinannut pysyä. Olin repun pakannut jo pari päivää aikaisemmin ja silti tuntui että jotakin oleellista puuttui. Pahoinvointilääkettä ei ollut mukana, vaikka melkein kaikkea muuta repusta löytyikin.

Tallinnassa meillä oli viitisen tuntia aikaa tuhlattavana, joten ensin suuntasimme kunnon aamiaselle brittipubiin sataman lähelle. Kauemmas ei viitsinyt kävellä, kun Suomenlahden eteläpuolella riehui talven ensimmäinen lumimyrsky.

Veljelläni oli näitä "pakollisia" asioita hoidettavanaan = meidän piti etsiä Super Alko. Kyllähän sekin lopulta löytyi ja veljeni sai ostoksensa tehtyä. Pakotin hänet survomaan joka ikisen pullon reppuunsa - en olisi kehdannut mennä koiraa vastaan kilisevien kassien kanssa! :o Tai no oikeastaan muovipullothan ei kilise, mutta jokatapauksessa...

Meillä oli yhä edelleen rutkasti aikaa, jota menimme tappamaan sataman tuntumassa olevaan ostoskeskukseen. Ajankulku sen kuin hidastui kellon lähestyessä puoli neljää. Olimme hyvissä ajoin kyttäämässä koirien saapumista. Vatsassa alkoi perhosia lennellä entistä enemmän.

Lopulta ne saapuivat. Eero, Marlo, Lilli, Viljami ja Joy. Lilli ei olisi millään halunnut olla autossa häkissä kun Eero ja Marlo jo olivat ulkona. Se vinkui ja haukkui auton sisällä - mielessäni kävi jo ties minkälaisia kuvia eläimestä, joka sitä meteliä piti. :D Kun Lilli lopulta pääsi ulos sen häntä heilui ja suukkoja sateli joka suuntaan. Jos kohde (=Katarina, minä tai veljeni) ei kyykistynyt, Lilli hyppäsi päin kieltä lipoen. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, sydän suli - kyllä siinä taisi jokunen kyynelkin vierähtää. Vihdoinkin oma koira oli siinä sylissä.

Alkoi matka kohti terminaalia. Eihän sitä ollut kuin puolisen kilometriä, mutta vauhdilla sitä mentiin! Kävi jo mielessä josko olen nyt haukannut liian ison palan kerrallaan. Lilli veti kuin traktori, mutta rauhoittui sentään yhdet iisot pissat tekemään. Stressistä johtuen melkein koko laivamatkakin piti läähättää. Hytissä kanssamme matkusti Viljami-herra, joka ei arkana poikana uskaltautunut ulos kuljetusboxistaan. Loppumatkasta uskalsi kyllä pitää päätä ja etukäpäliä ulkona. Lilli onneksi ymmärsi jättää herran rauhaan pari kertaa yritettyään tehdä tuttavuutta.

Helsingin päässä sama vauhti jatkui terminaalissa. Vaikka lähdimme laivasta viimeisten joukossa matkalla saatiin monet porukat ohitettua. :D Viljamikin löysi omat ihmisensä ja me saimme jatkaa matkaa vielä autolla reilun tunnin. Olin Lillin kanssa takapenkillä ja veljeni toimi kuskina. Se oli semmoista kyytiä että taisi hieman LilliäKIN jännittää: se yritti olla mahdollisimman paljon sylissäni ja hätkähti vinkuvia tuulilasinpyyhkijöitä. Lopulta oltiin moottoritiellä ja Lillikin alkoi vähän torkkua.

Hämeenlinnassa pysähdyttiin vähän jaloittelemaan ja veljeni otti tavaransa mukaan. Hän oli luvannut tulla ensimmäiseksi viikonlopuksi luokseni, kun jouduin heti töihin. Matka jatkui siis vielä Tampereelle ja lopulta olimme puolen yön aikaan perillä. Pitkä päivä oli vihdoin ohi ja Lillikin malttoi pienen kiertelyn jälkeen käydä koko päivän mukana olleelle viltilleen maate.

Yöllä heräsin kun Lilli veti hyllystä tuoksukynttilä pakkauksen ja alkoi järsiä sitä. Hain puruluun, jonka ajattelin olevan hieman terveellisempi vaihtoehto. Sen jälkeen en nukkunut enää silmällistäkään. ;) Sen verran kova meteli lähti siitä jyrsimisestä.

Näin se kaikki alkoi - meidän yhteinen taipaleemme. Lisää yhteiselosta myöhemmin, nyt nukkumaan!