(pieniä) Haasteitakin on...

Tai no, eihän niitä nyt edes voi haasteiksi kutsua - sen olen jo oppinut ;) Kutsuttakoon niitä nyt vaikka mahdollisiksi kehittymisen alueiksi. Hajut kiinnostavat Lilliä hurjasti - lemppareina rusakoiden ja myyrien jäljet. Hetkellinen kuurous iskee siis ajoittain, saatamme seistä/istua muutaman minuutin tuijottaen jotakin tuoreemmin haisevaa jälkeä. Nyt olenkin alkanut suunnata haistelu-intoa namien etsimiseen lumihangesta. Lilli on siinä ihan haka!

Korvat lukkiutuvat myös toisten koirien ollessa tarpeeksi lähellä. Yleensä tästä ei mtn haittaa ole, Lilli kun lähtökohtaisesti olisi kaikkien kaveria. Mutta aran/pelkäävän/puolustautuvan koiran oloa ei helpota Lillin yltiöinnokas lähestyminen. Näin ollaan pari kertaa saatu toinen koira tolaltaan. Lilli puolestaan haukkuu turhautuneena, kun toisesta ei leikkikaveriksi olekaan. Siis ohituksissa saa kaksin käsin hihnasta pitää kiinni, jos ei toisen koiran suhtautumisesta ole tietoa. Näin saadaan mummoilta paheksuvia katseita, kun en ilmeisesti ole koiraani kunnolla kouluttanut :D Namit taskussa helpottaa usein, mutta esim liikennevaloissa tilanne on joskus hankala: odotellessa on namien mielenkiinto jo kadonnut, keskellä katua ei voida pysähtyä tekemään tuttavuutta, kaiken kukkuraksi liukas tie -> kunnon show on valmis. Voitte kuvitella lauantai aamupäivän, vilkkaan liikenteen, vastaan tulevan rauhallisen sakun ja minun riekkuni. Ja minä leviän suojatielle. Ja vastaantuleva MIES katsoo koiransa kanssa meitä säälien. Saatoin ehkä punastua.

Rappukäytävän ääniin Lilli ei ole vielä täysin tottunut. Muut äänet huomioidaan korkeintaan korvia höristämällä, mutta oman kerroksen ääniin pitää joskus reagoida vähän enemmän. Lehdenjakajalle ei tarvitse kuin urahtaa, meille kun ei lehteä tule. Postinjakaja on jo vähän kovaäänisempi ja sen meteliä Lilli hieman pelästyy. Jos postiluukkumme sattuu kolahtamaan, pitää sitä haukahtaa. Jos ehdin koiraa rauhoitella postinjakajan vasta aloitellessa yläkerrasta, ei Lilli niin paljon säikähdä. Onneksi alakerran mummo on puolikuuro ja yläkerran mummo on mukava :)
 

Hampaitaan neiti tykkää käyttää, jos ei tarjolla ole tarpeeksi luvallista pureskeltavaa, saattaa se yksin ollessaan ottaa omatoimisesti jtn ei niin luvallista pureskeltavaksi. Muistoissamme ovat naksutin, ISO pussillinen nameja (->löysä vatsa), tumput ja matkalla hautaan ovat myös muutamat kengännauhat. Nyt siis työpäivän ajaksi lattialle jää aina puruluu (menee kerralla kun sille päälle sattuu), leluja, palloja sekä nurkkiin ja huonekalujen alle "piilotettuja" pahvisia lääkepakkauksia. Lääkkeiden sijaan ne sisältävät jonkun herkun... Ei siis sentään tarvitse rauhoittavia syöttää ;) Neidin päivät ovatkin nyt kuluneet ilmeisen touhukkaina. Laittautuessani lähtökuntoon annan Lillille yleensä kongin, jottei se niinkään kiinnittäisi huomiota lähtöpuuhiini. Kongi pitää kuitenkin olla selvitettynä siihen mennessä kun lähden, muuten loppu jää syömättä.