Uusia ihmisiä ja vähän juhlaa

Meillä piipahti tänään sukulaisia käymässä. Viimeksi Artulle uusia ihmisiä meillä kävi vajaa pari viikkoa sitten, ja silloin ei Arttua otettu sisään ollenkaan. Tällöin se teki alussa yhdessä vieraiden kanssa kävellessämme muutaman kerran syöksyn kohti vieraita, ja se oli selvästi jännittynyt, vaikka ei haukkunutkaan. Olosuhteet olivat tällöin haastavat, eikä esimerkiksi edes yritetty antaa vieraiden namittaa Arttua. Kun merkit jännityksestä olivat niin selvät, ei todellakaan lähdetty edes yrittämään sisäänmenoa. Niinpä Arttu oli tämän vierailun ajan autossa (varjossa katoksessa, ikkunat auki). Turhaan olisi vahvistunut vieraille haukkuminen. Kyse oli myös lapsiperheestä, joten ei haluttu ottaa riskiä että koiriin ei-niin-tottuneet lapset olisivat Arttua pelästyneet.

Tänään oli kyse myös Artulle täysin uusista ihmisistä, joten meillä oli taas suunnitelmia tehtynä valmiina. Sovittiin että vieraat odottavat ulkona parkkipaikalla, joka on vähän kauempana pihastamme. Menimme Lillin kanssa tervehtimään ihmisiä Artun odottaessa hieman etäämmällä mieheni kanssa. Arttu sai katsella ensin vähän matkan päästä, mutta aika pian se teki itse aloitteen lähteä haistelemaan ihmisiä vähän lähempää. Vieraaksi saapuneelle miehelle annettiin namipussi, ja hän sai namittaa Arttua hetken verran. Arttu ei vaikuttanut ollenkaan levottomalta tai jännittyneeltä. Välillä Arttu kävi vähän kauempana syömässä namia maasta, kun toisia koiriakin oli liikkeellä.

 

 Kakkukahvit ja Minetti-jäätelöä:

mieheni synttäreiden kunniaksi.

 

Tällä kertaa ei vieraiden kanssa tehty mitään erityistä kävelylenkkiä - juteltiin siinä parkkipaikalla varmaan vartin verran ainakin. Lähdettiin kävelemään asunnollemme päin, minä ja Lilli keulilla, vieraat välissä ja Arttu perässä. Koska Arttu oli täysin rauhallinen vieraiden perässä kävellessään, kokeiltiin ottaa Arttukin sisälle. Arttu tuotiin ensin hihnassa (löysässä) haistelemaan sohvalle asettautuneet ihmiset. Jälleen seurueen mies sai namittaa Arttua. Lilli oli tässä vaiheessa portin takana puuhaamassa kongin kanssa, jotta se ei ole sähläämässä namipussilla. Artulta voitiin hihna irroittaa hyvin pian, se oli selvästi rento. Valjaat jätettiin varmuuden vuoksi kuitenkin päälle. Arttu sai hetken aikaa olla vielä namituksen päätyttyäkin ihmisten seurassa, mutta sitten se pääsi touhuamaan vuorostaan kongin kanssa portin taakse ja Lilli pääsi seuroihin.

Vierailu meni kaiken kaikkiaan todella hyvin. Ainoa "läheltä-piti" -tilanne syntyi kun vieraista kaksi lähti käymään autolla. Heidän palatessaan takaisin Arttu oli vähällä alkaa haukkua sisääntulijoille. Onneksi olin varoiksi eteisessä, koska aavistin vieraiden sisääntulon olevan mahdollisesti haastava hetki. Estin keholla Artun etenemisen kohti ovea, ja saman aikaisesti mieheni kutusui Arttua namipussin kanssa. Arttu laitettiin työhuoneen portin taakse, ja se sai sinne namia lattialle. Sen ei tarvinnut sieltä sanoa sitten mitään - kävi pedilleen maate. Huomasi ehkä itsekin, että samat vieraathan sieltä tuli.

"Näin rennosti meitsi on, vaikka vieraita kylässä onkin!"

Olipa kiva huomata että pitkästä, pitkästä aikaa meillä kävi Artulle uusia ihmisiä, ja kaikki meni näin hienosti! Viimeksihän uusia ihmisiä meillä on käynyt helmikuussa - siis niin että Arttukin on ollut sisällä. Toki näitä "entisiä uusia" on käynyt tämänkin jälkeen. Tervetuloa vieraat! Meillä on aina plan b ja c, jos näyttäisi siltä, että tilanne on Artulle liian vaikea.

Viikko juhannuksesta

Nyt kun juhannuksenkin voidaan virallisesti katsoa olevan ohi - ennen vanhaan sitä on juhlittu 24. pvä - voidaan palata hetkeksi juhannustunnelmiin. Aatonaatto oltiin vielä kotona. On todettu että aattoaamupäivästä saa ajella rauhallisemmilla teillä, ja ehtii sitä juhannusta juhlia ihan huolella, vaikka vasta aattona pääpaikoille saavuttaisiin. Nyt extra-momenttinsa suunnitelmiin antoi alla oleva herra, jonka tutustuminen uusiin ihmisiin ei kotinurkilla ole sujunut aina ihan toivotusti. Niinpä olimme varautuneet jopa siihen, että lähtisimme mahdollisesti vielä perjantaina takaisin kotiin. Ai mennäänkö koirien ehdoilla - tietysti.

 

Perusjuhannussää

Ensimmäinen jännitysmomentti oli venematka saareen. Meille oli rantaan tuotu valmiiksi vene, jotta voidaan taittaa matka rauhassa omalla porukalla. Arttu kun ei venettä todennäköisesti ole koskaan kokenut. Rannassa se oli reippaana poikana Lillin perässä menossa laiturille, vaikka laiturin raot vähän olikin jänniä. Pelastusliiviä se ei vierastanut päällelaitettaessa yhtään. (Tosin tarranauhan repäisy auki vatsan kohdalta onkin sitten sellainen asia, jota pitää harjoitella.) Veneeseen nousu ei mennyt ihan niin kuin siellä kuuluisassa Strömsössä: Artun tassu jäi veneen ja laiturin väliin. Venematka oli myös selvästi jännä, pientä poikaa tärisytti aika lailla siinä vieressäni. Lillihän on kokenut merenkulkija, sitä ei venekyydit tunnu juuri hetkauttavan.

  

Saareen rantauduttuamme oli sitten vuorossa jännitysmomentti numero kaksi. Ihmisiä, joille Arttu on aiemmin haukkunut oikein antamuksella parilla eri kerralla, eikä tutustumaan ole kunnolla siis aikaisemin päästy. Ohjeistin paikallaolijoita olemaan ottamatta minkäänlaista kontaktia Arttuun. Sillä oli liina perässä, mutta heti veneestä hypättyään meno oli sen verran kovaa, etten millään olisi pystynyt pitämään liinaa löysänä. Se ei myöskään näyttänyt kohdistavan ihmisiin juurikaan huomiota, joten päästin sen irti. Se kävi tutkimassa lähiympäristöä, ja haisteli ihmisiä takaapäin - myös niitä jänniä, joille aiemmin on tarvinnut hurjasti haukkua. Rannasta Arttu pinkaisi mökille, jonne se sisään laskettiin. Itselle tuli tässä vaiheessa kiire varmistamaan ettei se mene nostamaan koipea, ja toisaalta ettei se sisällä saa aivan uudesta mieshenkilöstä kilareita. Vielä mitä! Siellä se kiersi sisällä paikkoja ja otti uppo-oudolta mieheltä rapsuja vastaan.

Siirryttiin koirien kanssa vähän syrjemmäs touhuamaan, jotta ne pääsee rauhassa temmeltämään ilman pelkoa ahtaista sisätiloista tai ruoan tuoksuista. Sessihän oli aivan sekaisin onnesta kun tultiin koirien kanssa kylään. Lilli taitaa olla ihan ykkönen, mutta paremman puutteessa kuka tahansa keppiä heittävä tyyppi kelpaa. Lillillä meinasi vähän tässä alussa olla kierroksia turhan paljon, mutta ei sitä tarvinnut laittaa edes kiinni. Varmisti vain ettei Sessi tai Arttu mene suotta sen lähelle. Lilli on onneksi edistynyt ehkä kierrostensa kanssa jonkin verran - vaikka se tunkisi itsensä tilanteisiin, niin se pystyy tulemaan onneksi todella usein kutsusta pois. Tälläkään reissulla sitä ei tarvinnut kertaakaan mennä hakemaan tilanteista pois, kutsuminen riitti.

Mökille oli odotettavissa vielä lisääkin ihmisiä, aivan uusia Artulle. Sessi varmaan ensimmäisenä huomasi rantautuvan veneen, se kun on tottunut olemaan saaressa valppaana ohi ajelevien veneiden suhteen. Niin vaan yhtäkkiä huomattiin että kaikki kolme koiraa onkin nyt ilmeisesti lähteneet katsomaan keitä tänne on tulossa. Taas kävi sydän vähän kurkussa. Mitään haukkua ei oltu kuultu, mutta... Ei siellä onneksi ollut käynyt mitään, Arttu oli haistellut uusia ihmisiä - siinä kaikki. 

Koko lössi oli kasassa. Kymmenen henkeä meidän lisäksemme, joista täysin uusia Artulle viisi kappaletta. Lisäksi kaksi joiden kanssa ei ole aikaisemmin päästy oikeasti edes haisteluvaiheeseen. Arttu tuli hetkeksi ainoaksi koiraksi sisälle, kun kaikki ihmiset olivat asettautuneet. Vähän meitä omistajia hirvitti, kun poika tunki itsensä ahtaaseen väliin sohvalla istuvien ihmisten ja sohvapöydän väliin. Mutta ei merkkejä mistään jännityksestä! Samoin minua hieman jännitti kun huomasin seurueen pisimmän miehen nousevan ylös ja ajautuvan Artun kanssa "törmäyskurssille". Mutta ei taaskaan niin mitään! Arttu haisteli ja oli täysin rento. Sisävisiitti jätettiin kuitenkin tarkoituksella lyhyeksi. Arttu oli pärjännyt hienosti, mutta ei haluttu lähteä kokeilemaan kuinka paljon se sietäisi. Niinpä koirat viettivät suuren osan illasta ulkona.  

Vähän piti olla lapsenvahtina toisille, kun eihän sitä nyt ulkona olisi viihdytty, kun kaikki muut olivat sisällä. Aika pian alettiin kuitenkin saunoa, joten tällöin oli taas enemmän vilskettä ulkona, eikä siellä tarvinnut olla jonkun vain koirien takia. Loppuillasta ne olivatkin sitten niin väsyneitä, että sisälle tullessaan kävivät vaan kaikki kerälle kuka minnekin. Juhannus sujui siis paremmin kuin olisin voinut kuvitellakaan. Venematka takaisin mantereelle jännitti taas jonkin verran, mutta nyt Arttu uskalsi jo kääntää päätä kohti tuultakin ja katsella minne ollaan matkalla. Jei - me voimme toivottavasti jatkossakin saareilla!

Jälkiä

Lillin kanssa aloitettiin Pirkanmaanetsijäkoirien alkeiskurssi tänä keväänä. Kurssin jälkeenkin on jo ehditty osallistua useampiin treeneihin. Ideana on siis etsiä "kadonnutta" lemmikkiä annetun hajun perusteella. Lilli on tässä hommassa etevä, mutta aika-ajoin epävarmuus vaivaa. Liian haastava ympäristö tai liian kierroksilla oleva Lilli tai väärässä asennossa olevat tähdet tai jokin muu aiheuttaa joskus vaikeuksia jäljelle lähtemiseen - tai sen loppuun saattamiseen. Hiljaa hyvä tulee. Lilli on epävarma koira, joten pyrin rakentamaan onnistumisia rauhassa ja vaikeuttamaan todella vähän kerrallaan.

 Alkeiskurssin ensimmäiselle jäljelle valmistautumassa.

Liina on selvitetty.

Metsäjäljillä on saatu hienoja onnistumisia, mutta taajamassa on sössitty 2/3 jäljistä.  Vaikka esimerkiksi toiset koirat ei näytä vaikuttavan taajamatyöskentelyyn, niin joku meillä niissä toistaiseksi on kosahdellut. Ehkä pitää koittaa myös tehdä jälkeä puistoihin nurmelle hiekan tai asfaltin sijaan. Nyt meillä on ollut pisimmillään kahden viikon tauko jäljestyksessä. Täytyy tässä kesällä pitää vielä vähän pidempikin tauko, ja katsoa miten tämä jäljestämiseen vaikuttaa. Hauska nähdä mihin suuntaan tässä Lillin kanssa edetään - saanko rakennettua koiran työskentelylle varman pohjan.

Alkeiskurssi suoritettu!

Lillin rauhoittamista ennen jäljelle lähtöä olen kokeillut kahdesti. Se tietää jälkiliinan vilahtamisesta mitä on tulossa, joten se vetää aika kovaa kierroksia - varsinkin jos se on jo odottanut autossa hyvän tovin. Niinpä olen kokeillut ottaa sen autosta ja vain istua alas, kunnes koira on rauhoittunut siihen viereen. Ensimmäisellä kerralla taajaman ja metsän rajalla (mistä me lähdimme metsään) tämä tuntui toimivan todella hyvin: Lilli lähti suoraa jäljelle ilman minkäänlaista epäröintiä. Tällä jäljellä se kyllä metsässä jäi pohtimaan hetkeksi, mutta tässä oli todennäköisesti kyse jo ilmaisusta.

Taajamassa rauhoittuminen sen sijaan ei näyttänyt vaikuttavan suoritukseen, Lilli ei vaan suostunut etenemään jäljellä. Tässä tosin häiriötä oli aika tavalla; voihan olla että ilman rauhoittumista ei olisi päästy niinkään pitkälle. Toistaiseksi Lilli ei ole jäljellä ollessaan lähtenyt haahuilemaan muille hajuille. Tässäkin kyseisessä taajamatreenissä rusakko tuli suoraa Lillin eteen ja jatkoi matkaansa kohtisuoraan jälkeen nähden. Lilli ei juuri pyrkinyt rusakon perään, mutta se ei myöskään suostunut lähtemään etenemään jälkeä pitkin.

Viimeisin jälki oli kuitenkin oikein onnistunut metsäjälki. Vaikka häiriötä vähän olikin äänen ja maastossa menevien toisten jäljestäjien hajujen myötä, niin tästä huolimatta Lilli ajoi jäljen oikein mallikkaasti. Oikoi vähän mennessään, mutta niin vaan maali löydettiin. Tällä viimeisimmällä jäljellä rauhoittumisena toimi pari minuuttia autossa, tultiin juuri maalista ennen omalle jäljelle lähtöä. Ylikierroksia ei tällä jäljellä ollut. 

Seuraavia treenejä odottaessa!

Artun ja Lillin alkutaival

Arttu alkoi kotiutua mukavasti. Meillä ajatuksena oli alusta lähtien koirien pitäminen eri tiloissa sisällä, kunnes Lilli olisi tottunut uuteen perheenjäseneen kunnolla. Yhteenottoja haluttiin välttää viimeiseen asti. Ja koska Lillillä on kuitenkin näissä asioissa ihan muhkea CV, niin varman päälle pelaaminen koettiin enemmän kuin tärkeäksi. Kiitollisia olemme Heiluvan Hännän Miiralle, jonka kanssa on meidän tilannetta käyty läpi niin yksityistunneilla kuin seminaarien tauoillakin.

Makuuhuoneesta tehtiin sitten Lillin soppi ja työhuoneesta Artun, molemmista kun näkee meidän olkkariin ja keittiöön. Muutaman päivän näin toimittuamme hoksasimme, että tämä ei pidemmän päälle olekaan hyvä ratkaisu. Koirat saattaisivat ottaa omat huoneensa liiaksi omaksi reviirikseen, jonne ei toisella asiaa sitten olisikaan. Tarkoituksena kun kuitenkin lopulta olisi olla niin, että koirilla on vapaa pääsy kaikkialle.

Niinpä koirat alkoivat viettää kotona ollessamme aikaa epäsäännöllisesti, milloin jompi kumpi makuuhuoneessa tai työhuoneessa toisen saadessa loppuasuntonsa käyttöön. Yksin jäädessään Arttu kuitenkin vietti, ja viettää, aikaansa työhuoneessa, kun Lillillä on loppuasunto käytössään. (Lillikin oli aluksi Artun meille tullessa makkarissa portin takana. Mutta koska portti on matala, hyppäsi neiti muutaman kerran sen yli, mitä ilmeisimmin hävittäjien pelottaessa liikaa. Näinpä katsottiin, että sitä on turha makkariin teljetä, jos paniikki kerran iskee ja viettää mieluummin aikansa jossain muualla.)

Lenkkejä me teimme alusta alkaen yhdessä - itseasiassa hieman liiankin kanssa. Kahden ihmisen voimin kuitenkin, eli koirat eivät olleet samalla taluttajalla. Lillillä alkoi tästä huolimatta jo maanantaina aamulenkillä (eli 4-5 yhteisen lenkin jälkeen) olla näkyvissä sen verran kovaa kierrostamista, että päätettiin kokeilla tehdä vain yksi päivän lenkeistä yhdessä. Lilli oli ulkona selvästi rauhaton Artun seurassa, reagoi herkästi muihin koiriin (tämä on siis ollut ennen Artun tuloa harvinaista) ja saattoi näyttää Artulle hampaita mikäli Arttu lähestyi hajulla olevaa Lilliä.

Lillille kun annettiin mahdollisuus omiin lenkkeihin ilman Arttua, ja kun sen kanssa muistettiin touhuta niitä tuttuja kivoja temppuja, niin saatiin nopeasti Lillin stressikäyrää laskettua alaspäin. Meillähän oli koirille myös DAP-pannat sekä DAP-haihduttimet työ- ja makuuhuoneissa stressiä vähentämään. Sisällä Lilli ei juuri ollut kiinnostunut Artusta, ei esimerkiksi käynyt kuikuilemassa Artun portin takana. Toisinaan Artun lähestyessä portin takana olevaa Lilliä oli siellä tervehtimässä Lilli ja Lillin valkoinen hammasrivistö.

Olihan meillä ja koirilla myös selkeitä edistymisaskeleita havaittavissa: Koirat haistelivat toisinaan hienosti portin läpi toisiaan ja kummatkin saivat kehuja. Ulkona varsinkin Arttu yritti kovastikin saada Lilliä mukaan leikkimään. Toisinaan Lilli vähän innostuikin, mutta useimmiten Lilli oli sen verran lähellä lähteä ylikierroksille, että tilanteet jouduttiin keskeyttämään kutsumalla Lilli pois. Näissä tilanteissa toki haasteena oli sekin, että ollessamme vaikkapa jäällä jouduimme Arttua pitämään kiinni turvallisuussyistä. Pitkäkään liina ei ole yhtä kuin oikeasti vapaa koira, joten leikeillä ei tämänkään puolesta ollut parhaat lähtökohdat.

Pikkuhiljaa päästiin siihen pisteeseen, että noin kolme viikkoa Artun tulon jälkeen uskalsimme kokeilla päästää koiria samaan tilaan. Aluksi todella varovaisesti, istuin itse lattialla silittelemässä koiria, koirat siis makasivat eri puolilla minua. Samoihin aikoihin uskalsin kokeilla lähteä koirien kanssa ensimmäisen kerran yksin iltalenkille. Ja sehän meni hienosti! Näistä virstanpylväistä huolimatta jatkoimme hitaasti edeten: koirat lenkitettiin edelleen pääsääntöisesti kahden ihmisen voimin, ja Lillille suotiin aivan omia lenkkejä. Myöskään sisällä koiria ei alettu heti tämänkään jälkeen pitää pidempiä aikoja samoissa tiloissa.

Tässä noin kuukauden kohdalla meillä oli myös pari lyhyttä pätkää, jolloin koirat viettivät vuorokauden pari toisistaan erossa. Ja ne olivat kuulkaa iloisia toisensa nähdessään! Tunne oli ihan mahtava. Hitaasti edeten on onnistuttu tekemään niistä toisilleen ihan mukavia tyyppejä. 

Jotta totuus ei kuitenkaan unohdu, niin onhan meillä kahdesti otettu ihan kunnolla yhteenkin, tosin vasta paljon myöhemmin. Kummatkin tilanteet liityivät ruokaan, ja ne olisi ollut täysin estettävissä paremmalla suunnittelulla ja ennakoinnilla. Nykyään meillä syödäänkin vähintään yhden portin erottamina, ja ruokakipot, kongit ja syömättömät luut kerätään pois ennen koirien päästämistä taas samaan tilaan.

Vaikka meillä on varmasti edelleen Artun kotiutuminen ja koirien suhteen rakentuminen ihan vaiheessa, niin Lilli ja Arttu tavatessaan (yön, yksinolon tai autokyydin jälkeen - tilanteita joissa koirat edelleen ovat erillään) heiluttavat kumpikin häntäänsä, haistelevat toisiaan ja antavat suukkoja sekä ottavat toisinaan kevyttä kylkimyyryä. Ne ovat myös metsässä juosseet useamman kerran kilpaa niin, että Lillikin on selvästi leikkimielellä eikä kierrostaen mukana. Kävipä tässä hiljattaen niinkin, että metsässä Lilli meni hakemaan Arttua leikkiin heiluttelemalla keppiä Artun edessä - asia, jota Lilli on tähän asti tehnyt vain meille ihmisille. Ollaan ihan todella iloisia, ylpeitä ja onnellisia noista koirista.

Arttu saapuu kotiin

Reilun kolmen kuukauden odotuksemme päättyi 7.2. Arttu saapui Suomeen! Samalla lennolla saapui neljä muutakin koiraa. Arttua jännitti lentokentällä todella paljon, mutta kyllä nakinpaloilla saatiin valjaatkin päälle. Mielenkiintoista oli huomata, että osa koirista ei tuntunut olevan lentomatkan jälkeen millänsäkään: "Moro tyypit! Mitäs seuraavaksi keksitään?"

Parin tunnin kotimatkan Arttu matkusti auton takatilassa, ja hihnakin oli laitettu varmuuden vuoksi kiinni autoon, ettei poika pääsisi hyppäämään autosta karkuteille. Arttu käytti kotimatkan nukkumiseen, ja kotipihassa vastassa olikin jo häntäänsä heiluttava, leikkiinkutsukumarruksia ja iloloikkia tekevä koira. Ilmeisesti edelleen oli kuitenkin vähän jännää, sillä myöhemmin on huomattu, että Artulla on tapana tehdä leikkiinkutsu-kumarruksia myös silloin kun jännittää. Oli kuitenkin kiva huomata, että koira oli avoin ja otti kontaktia rohkeasti meihin. Myös namit ja rapsutukset maistuivat.

Lilli oli odottanut Artun hakumatkan ajan kotona, ja se haettiinkin ulos tutustumaan Arttuun. Arttu oli jo autossa saanut tutustua Lillin hajuihin, ja Lillikin sai sisällä haistella meidän vaatteet perusteellisesti ennen ulosmenoa. Tapaaminen hoidettiin läheisellä rauhallisella ja avoimella alueella - ei kuitenkaan meidän pihan välittömässä läheisyydessä. Jonkin aikaa kuljettiin edestakaisin siksakkia niin, että koirat saivat katsella toisiaan ja ne pääsivät vuorotellen haistelemaan toistensa kulkureittejä. Koska Lilli on tuollainen kiihkokerttu, niin pidettiin koiria hyvän aikaa pidemmän etäisyyden päässä toisistaan. Noin puolen tunnin jälkeen koiren annettin haistella toisiaan, ja olihan Lilli hieman innoissaan. Se pystyi kuitenkin tulemaan kutsusta pois, eli ei kuitenkaan mitenkään mahdottoman kierroksilla.

Arttu nukkuikin sitten oikeastaan koko illan ja yön tyytyväisenä työhuoneessa, portin takana. Artulla oli kuitenkin hurjan pitkä ja raskas vuorokausi takana: Lähtö tutusta ympäristöstä tuttujen ihmisten luota, lentomatka, uusia ihmisiä, uusia paikkoja, ja yksi kevyesti kierrostava Lilli. Kyllähän sellaisen jälkeen täytyykin saada levätä kunnolla.

  

Pitkä odotus

Argos ja Alina tarhalla

Arttu varattiin virallisesti 4.11.2014. Kulkurit tekevät jokaiselle varatulle koiralle tietyt toimenpiteet, ennen kuin ne ovat valmiita matkustamaan Suomeen.

Romanista tuleville koirille annetaan rabies- ja viitosrokotteet (parvo, penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, kennelyskä ja leptospiroosi), ulkoloishäätö kahdesti ja heisimadotus kahdesti (ekinokokki). Niille tehdään lisäksi testit kuutta eri sairautta vastaan: babesia, leishmania, sydänmato, giardia, ruskea koirapunkki ja anaplasmoosi.

Rescueyhdistys Kulkurit

Artullekin tehtiin tautitestit heti seuraavana päivänä, jolloin se todettiin sydänmatopositiiviseksi. Ensijärkytys oli kova: Mikä on sydänmato? Voiko siihen tai hoitoihin kuolla? Voiko koiralle tulla jotain normaalia elämää haittaavia jälkioireita tai -tauteja? Kauanko me odotamme? Sillä alusta asti selvää oli, että me odotamme. Mahdottomalta tuntui ajatus, että olisimmekin tässä vaiheessa alkaneet katsoa toista koiraa. Olihan Arttu se meidän koira.

Tutkimme sydänmadosta kertovia - englanninkielisiä - sivustoja, ja kävimme koiravaraajamme kanssa sähköpostikeskustelua mieleemme nousseista kysymyksistä. Yhdistyksen ihmiset vastailivat meidän kamalan pitkiin kysymyslistoihimme parhaan kykynsä mukaan, ja lupasivat aina tarkentaa asioita romanialaisilta yhteistyö-kumppaneiltaan, mikäli jokin asia jäisi epäselväksi. Olimme silloin, ja olemme edelleen, todella kiitollisia saamastamme yhdistyksen tuesta. Aina aika-ajoin (seinäkalenteriimme oli merkitty noin suunnilleen Artun lääkkeenanto- & testauspäivät) kyselimme onko Artun hoidossa tapahtunut edistystä. Yhdistyksestä rauhoiteltiin - no news is good news. Sitä yksittäisen koiran omistajana tuppaa unohtamaan, että yhdistys käy jatkuvaa kirjeenvaihtoa usean eri yhteistyökumppanin kanssa, ja että adoptoituja koiria lentää Romaniasta viikottain Suomeen. Tämän lisäksi paikalliset toimijat huolehtivat pitämistään koiratarhoista sekä niiden asukeista. Jokaisen kotimatkaansa odottavan koiran kuulumisia ei ole aikaa ilmoittaa viikottain. ;)

Saimme jännittäviä uutisia vihdoin 12.1. Artulle olisi annettu sillä erää viimeinen annos Immiticide-lääkettä, ja poika testattaisiin muutaman viikon kuluttua. Mikäli testitulos olisi positiivinen, hoitoa toki jatkettaisiin, mutta jos se olisi negatiivinen, niin Arttu saisi kotiinlähtöluvan! 

Argos tautitesteissä viimeistä kertaa

Torstaina 5.2. saimme sitten tiedon, että Arttu on testattu, ja tulos oli negatiivinen! Kuinka ollakaan, saman viikon lauantaille oli juuri vapautunut yksi paikka lennolle. Oli nopeiden päätösten aika: Joko Arttu tulee kotiin sillä lennolla tai vasta maaliskuun lopulla. (Kulkurilennot oli buukattuna pitkälle kevääseen, kenties Avec Tastula -ohjelman siivittäminä.) Tokihan me pojan kotiin halusimme ennemmin kuin myöhemmin, ja niin Artun lentopäiväksi varmistui 7.2.2015.  

Meillekö toinen koira?

Lilli on mitä on - herkästi kiihtyvä koira. Ystäväni tokaisi kerran osuvasti: "On kuppikuntia ja on kuppinurinkuntia." Ja Lilli kuuluu tähän jälkimmäiseen kuntaan. Niinpä, vaikka haavenamme onkin toinen koira ollut pitkään - tai aina - ei sellaista ole aikaisemmin kuitenkaan uskallettu ajatella sen enempää.

Tähän ajatukseen tuli muutos pikkuhiljaa tämän koiran myötä:

Tämä on Sessi, äitini perheen koira. Lilli on saanut tutustua pennusta asti tähän pikku riiviöön, joka siis nyt on jo puolitoistavuotias nuori neitonen. Sessi on myös viettänyt Lillin kanssa paljon aikaa niin meillä kuin muuallakin. Ja miten hurjasti ne nauttivatkaan toistensa seurasta! Etenkin Sessi kiintyi Lilliin aivan välittömästi ensi tapaamisella - olihan Lilli ensimmäinen koira, jonka kanssa Sessi pääsi viettämään aikaa lähdettyään sisarustensa ja emonsa luota. Toki aikuisen koiran hermoja välillä koeteltiin pennun suunnalta, ja näin toisinaan yhä edelleen, mutta silloin täytyy vaan turvata Lillille rauhallinen hetki, ja jaksaa itse touhuta nuorikon kanssa. Kaiken aa ja oo on osata lukea koiran elekieltä, ja puuttua tilanteeseen ennen kuin Lillin kierrokset nousevat tappiin ja se räjähtää. Ennakointi on kultaa.

Niin vain koirat viettivät välillä viikonkin yhdessä erinäisten lomamatkojen johdosta. Ja aina vaan tapasivat toisiaan iloisina, Lillikin. Niinpä aloin ajatella, josko sittenkin Lilli voisi oppia sietämään toista koiraa, ihan jatkuvasti meillä asuvaa. Saimme myös todistaa niin usein, miten paljon Lillin esimerkki erilaisissa tilanteissa vaikutti myös Sessin käytökseen - Sessi otti aivan selvästi Lillistä mallia. Syksyllä 2014 alkoi olla selvä, että toinen koira tulisi perheeseemme niin, että Lilli olisi paikalla näyttämässä esimerkkiä.

Tässä alkoi sitten aika tulla vastaan. Lilli on syntynyt arviolta vuonna 2006, eli se on noin kahdeksanvuotias. En halunnut, että se joutuisi aivan vanhuuden päivillä totuttelemaan uuteen perheenjäseneen. Otollinen hetki olisi nyt. Sessin ja Lillin toveruuden lisäksi asiaan vaikutti eräs lokakuinen Onnellinen Kissa -luento, jonka pitäjä Miira Hellsten puhui eläinten asteittaisesta tutustuttamisesta, silloin kun perheeseen tulee uusi eläin.

Lokakuussa 2014 aloimme katsella suomalaisten löytöeläinkotien tarjontaa ja ulkomaisia rescuekoiria. Suomalaisten toimijoiden suhteen huomasin saman, minkä aikoinaan ensimmäistä koiraa etsiessänikin. Koirista ei välttämättä kerrota kuvauksissa paljoakaan ja toisaalta mitä kerrotaan, tai on rivien välistä luettavissa, kuuluu jotenkin näin: "Omakotitaloon tai maalle, ei tule toimeen toisten narttujen / urosten kanssa, ei pienten lasten perheeseen, eroahdistusta, tottunut asumaan ulkona..." Kuntien löytöeläintalojen pitäjät ovat myös hyvin kirjavaa porukkaa, mukaan mahtuu monenlaista toimijaa. Suomalaisiin koiriin olisi ollut välttämätöntä mennä tutustumaan paikan päälle jo pelkän ensivaikutelman saamiseksi. Esimerkiksi videoita koirista ei näkynyt yhdenkään löytöeläintalon koiran esittelyssä.

Rescueyhdistys Kulkurit ry on rescuekentän toimijoista minulle väeltään ja toiminnaltaan tutuin, ja luotan tämän yhdistyksen porukkaan 110%sesti. Ihastuimme kahteen Kulkureiden sivuilla olevaan koiraan, Bruno oli näistä toinen. Pohdimme asiaa kotona, ja koiravaraajat olivat myös keskustelleet meistä, tilanteestamme ja koirista, joista olimme kiinnostuneita. Päädyimme yhteistuumin siihen, että aikuisempi ja rauhallisempi koirapoika olisi varmempi ratkaisu Lillin hermoja ajatellen. Niinpä marraskuun alussa varasimme Artun!